MIND-dieetin suosio leviää maailmalla. Parhaissa tapauksissa dieettiä kokeilleet kertovat laihtuneensa jopa kuusi kiloa vain parissa viikossa. Mistä dieetissä on kyse?
Tuore, Rushin yliopistossa tehty tutkimus osoitti, että DASH-dieettiä ja Välimeren ruokavaliota yhdistelevä MIND-dieetti voi pienentää Alzheimerin taudin riskiä jopa 53 prosentilla. U.S. News & World Report puolestaan nimesi dieetin helpoimmin noudatettavaksi ruokavalioksi. Kuulostaa lupaavalta. Women's Health selvitti, mistä dieetissä on kyse ja miten sitä tulisi noudattaa.
MIND-dieetissä suositaan kymmentä aivoille hyvää tekevää ruokaa: lehtivihanneksia, muita kasviksia, pähkinöitä, marjoja, papuja, täysjyvätuotteita, kalaa, siipikarjanlihaa, oliiviöljyä ja viiniä. Punainen liha, voi ja margariini, juustot, leivonnaiset, makeat herkut sekä pikaruoka ovat sen sijaan vältettävien tai vähintäänkin rajoitettujen ruokien listalla.
– Hyvälaatuinen proteiini, sydämelle ja aivoille hyvää tekevät rasvat, antioksidantit ja kuidut muodostavat hyvän yhdistelmän. Siihen kun vielä lisää vähäisen lisätyn sokerin ja kovien rasvojen nauttimisen, vähenevät elimistön tulehdustilat, mikä auttaa pienentämään Alzheimerin taudin riskiä, sanoi Kate Patton Cleveland Cliniciltä Women's Healthille.
MIND-dieetissä sallitaan lähes kaikki ruoat, mutta kohtuus on avainsana. Ruokavalio tuo hyötyjä myös, vaikkei sitä orjallisen tiukasti noudattaisikaan.
Miten dieettiä sitten pähkinänkuoressa noudatetaan?
Vältä:
Punainen liha: Syö vähemmän kuin neljä annosta viikossa.
Makeat herkut: Syö vähemmän kuin viisi annosta viikossa.
Voi, margariini, juusto sekä uppopaistetut ruoat ja pikaruoka: Syö korkeintaan kerran viikossa.
Lisää:
Joka päivä: Syö vähintään kolme annosta täysjyvätuotteita ja vihanneksia päivässä ja käytä oliiviöljyä ruoanlaitossa.
Useita kertoja viikossa: Syö pähkinöitä välipalaksi.
Joka toinen päivä: Syö puoli kupillista papuja.
Vähintään kahdesti viikossa: Syö siipikarjanlihaa ja vähintään puoli kupillista marjoja.
Vähintään kerran viikossa: Syö kalaa.
MIND-dieetti kuulostaa järkevämmältä kuin moni tiukkoja rajoituksia sisältävä dieetti, ja itse asiassa siinä on jonkin verran yhtäläisyyksiä myös virallisiin ravitsemussuosituksiin. Pattonin mukaan MIND-ruokavalio on enemmän elämäntapa kuin dieetti, mikä selittää sen suosiota ja helppoa noudettavuutta.
Laihtuminen MIND-dieetin seurauksena ei liene yllätys, sillä paino lähtee helposti putoamaan, kun ruokavaliosta jättää pois sokeriset herkut. Myös ruokavalioon kuuluvat täysjyvätuotteet ja riittävä proteiininsaanti tukevat laihtumista.
Jos haluat varmistaa laihtumisen MIND-dieetin avulla, kehottaa Patton tarkkailemaan annoskokoja. Esimerkiksi oliiviöljy on terveellisyydestään huolimatta energiapommi, joten laihduttajan on syytä kiinnittää huomiota kohtuuteen tässäkin suhteessa.
Lähde: Women's Health