Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Oletko jo testannut hittidieettiä? Laihdut todennäköisesti pysyvästi, eikä tarvitse jättää edes hiilihydraatteja ruokavaliosta

shutterstock_510489745
Kylläisyysdieetissä ei keskitytä ruokailun rajottamiseen.Shutterstock
Julkaistu 20.10.2019 18:00

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Tiesitkö, että niin sanottu kylläisyysdieetti voi olla helpompi tapa pudottaa painoa kuin esimerkiksi suosittu ketogeeninen ruokavalio?

Scientific American -lehdessä kesällä julkaistu raportti osoittaa, että ”kylläisyysdieetillä” voi olla yhtä tehokkaat vaikutukset painonpudotuksssa kuin paljon puhutulla ketodieetillä eli ketogeenisellä ruokavaliolla.

Ketogeeninen dieetti eli ketoosidieetti perustuu hyvin matalalle hiilihydraattien saannille, suhteellisen suurelle rasvan syönnille ja keskivertoiselle proteiininsaannille. Ruokavalio vaatii siis melkoista itsekuria painonpudottajalta.

Kylläisyys kaiken a ja o

Kylläisyysdieetissä ei sen sijaan tarvitse karpata lainkaan eikä jättää hiilihydraatteja minimiin. Ruokavalion ideana on yksinkertaisesti syödä terveellisiä ruokia, joilla on tunnetusti kylläisyyden ja hyvänolon tunnetta lisääviä vaikutuksia.

Raportin julkaisseen kanadalaisen Lavalin yliopiston tutkija Shirin Panahin mukaan tällaisten ruokien joukkoon lukeutuvat muun muassa proteiinipitoinen vähärasvainen liha ja kala, kuitupitoiset ruoat kuten täysjyvät, vihannekset ja hedelmät sekä probioottipitoiset maitotuotteet. Tutkijan mukaan kylläisyydentunnetta kasvattavat myös esimerkiksi chilin sisältämä kapsaisiini ja hyviä rasvoja sisältävät ruoat.

Dieetin tavoitteena ei ole siis rajoittaa syömistä, vaan keskittyä ravitseviin ruokiin ja samalla välttää nääntymisen tunne.

– Kaikilla tämän ruokavalion ruoilla on ominaisuuksia, jotka edistävät terveyttä joko vähentämällä nälkää, vähentämällä kehon rasvaa, laskemalla verensokeria, parantamalla verenpainetta tai tehostamalla aineenvaihduntaa, Panahi sanoo.

Vuonna 2017 British Journal of Nutrition -tiedelehdessä julkaistu tutkimus antaa viitteitä, että kylläisyysdieetti voi toden totta olla tehokas. Tutkimuksessa oli kaksi vertailuryhmää, joista toiset noudattivat kylläisyysdieettiä ja toiset normaalia ruokavaliota.

Rajoittaminen ei kannata?

Kylläisyysdieettiä noudattaneiden ruokavalio koostui 20–25-prosenttisesti proteiinista, 45–50-prosenttisesti hiilihydraateista ja 30–35-prosenttiesti rasvoista. Normaalia dieettiä noudattaneiden ruokavaliossa oli puolestaan vähemmän proteiinia ja hieman enemmän hiilihydraatteja. Kylläisyysdieettiä noudattaneet pudottivat enemmän painoa ja heidän rasvaprosenttinsa pieneni. He myös kokivat olonsa kylläiseksi ja pystyivät noudattamaan ruokavaliotaan paremmin.

Tutkimusotanta oli kuitenkin melko pieni, joten siitä ei voida vetää suoria johtopäätöksiä kylläisyysdieetin toimivuudesta kaikilla ihmisillä. Tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että ruokavaliotaan ei tarvitse rajoittaa älyttömästi laihtuakseen. Itse asiassa pysyvämpiä tuloksia saa, kun unohtaa kitudieetit ja keskittyy terveelliseen elämäntapamuutokseen.

Lue myös: Tuntuuko, että kiloja kertyy iän karttuessa? Yksi pieni ruokakikka voi estää lihomisen: "Helppoa ja kätevää"

Lähde: Women's Health

Alla olevalla videolla vinkkejä painonpudotukseen:

15:15img

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka