Amerikkalaisten terveysasiantuntijoiden mukaan Välimeren perinteinen ruokavalio on myös vuonna 2021 paras tapa syödä.
U.S. News & World Report -aikakauslehti listaa vuosittain suositut dieetit paremmuusjärjestykseen. Listan kärjessä on jo pitkään loistanut Välimeren ruokavalio. Nyt hehkutettu syömismalli valittiin vuoden terveellisimmäksi neljättä kertaa putkeen.
Video: Brittinuori sokeutui köyhän ruokavalion vuoksi – lääkäri Pippa Laukka kertoo, mitkä ovat karmivimmat tapaukset Suomessa.
Kasvispainotteinen kärkikolmikko
Välimeren ruokavaliolla tarkoitetaan runsaasti vihanneksia, palkokasveja, hedelmiä, kalaa, oliiviöljyä, pähkinöitä ja täysjyväviljatuotteita sekä vähän lihaa, sokeria ja valkoista viljaa sisältävää ruokavaliota.
Painonhallintaa edistävän Välimeren ruokavalion on huomattu ehkäisevän esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, tyypin 2 diabetesta sekä muistisairauksia.
U.S. News & World Reportin panelistien mukaan Välimeren ruokavalio on ravitsemuksellisesti terveellinen ja pitää sisällään erilaisia ruokia sekä makuja. Ruokavalion noudattaminen vaatii kuitenkin taustatyötä, minkä lisäksi se on melko kallista.
Suomalaisessa ruokakulttuurissa Välimeren ruokavaliota voi soveltaa käyttämällä sen perustana marjoja, kasviksia, kalaa, rypsiöljyä ja täysjyväviljoista ruista, ohraa sekä kauraa.
LUE MYÖS: Laaja tutkimus paljastaa kuolemaa lykkäävän ravintoaineen – parhaat lähteet kasviperäisiä
Listauksen kärkikolmikkoon yltäneet DASH-dieetti ja ”fleksaus” ovat Välimeren ruokavalion tavoin kasvispainotteisia.
DASH-ruokavalio on alkujaan kehitetty kohonneen verenpaineen ehkäisyyn ja hoitoon. Ruokavaliossa keskeistä on rajoittaa suolan määrää sekä syödä ravintorikasta ruokaa, kuten hedelmiä, täysjyväviljaa, vähärasvaista lihaa sekä vähärasvaisia maitotuotteita.
”Fleksaus” eli joustava kasvissyönti painottaa, ettei lihasta tarvitse luopua terveyssyistä kokonaan. Jo lihan käytön vähentäminen ja kasvikunnan tuotteiden syömisen lisääminen voi auttaa pudottamaan painoa ja pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, diabetekseen ja syöpään.
LUE MYÖS: Suuri osa suomalaisista ylittää riskirajan: Yllättävän pieni määrä ruokavaliossa voi sairastuttaa vakavaan syöpään – tällaisia ovat oireet
Ketodieetti ja Dukan-dieetti huonoimmat vaihtoehdot
Huonoiten vuoden 2021 listauksessa sijoittuivat ketodieetti ja Dukan-dieetti, joista jälkimmäistä eräs panelisti kuvaili kovasanaisesti ”idioottimaiseksi”.
Laihduttajien suosima ketodieetti sisältää runsaasti rasvaa ja vähän hiilihydraatteja. Vatsan täyttäminen rasvoilla auttaa pitämään nälkää ja laihtumaan. Niin ikään laihtumiseen tähtäävä Dukan-dieetti puolestaan painottaa proteiinin määrää ruokavaliossa.
Sekä Dukan- että ketodieetti ovat kuitenkin melko äärimmäisiä ja rajoittavia. Ravitsemusterapeutti Cynthia Sass arvioi Health-sivustolla, että kyseiset dieetit voivat johtaa puutostiloihin eikä niiden pitkäaikaisvaikutuksista terveyteen tiedetä riittävästi.
Terveyskirjasto kertoo artikkelissaan, että esimerkiksi ketodieetti voi olla vaarallinen tiettyjen tyypin 2 diabeteksen lääkehoitojen kanssa. Proteiinipitoisten ruokien käyttöä ei kannata lisätä, mikäli munuaisissa on pienikin vaurio tai sairastaa kihtiä.
Sass huomauttaa, että paras ruokavalio painonhallintaan on sellainen, jota pystyy noudattamaan pitkään. Tiukkojen sääntöjen sijaan tasapaino onkin avain laihtumiseen ja hyvinvointiin.
LUE MYÖS: Lihaksikas mies testasi huippusuositun dieetin – kertoo nyt kärkevän mielipiteensä: "Suurin osa ihmisistä ei tiedä tätä"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: U.S. News & World Report, Health, Terveyskirjasto