Maitotölkeissä on jo vuosikymmeniä seikkaillut sekalainen seurakunta erilaisia lehmähahmoja, joiden ulkonäkö on kehittynyt ajan hengen mukaisesti. Valion asiantuntija kertoo, että maitotölkillä on suomalaisessa ruokapöydässä niin vakiintunut paikka, että muutokset tölkkien ulkonäössä ovat herättäneet vuosien saatossa tunteita.
Valion pakkausteknologiapäällikkö Tanja Virtanen-Leppä kertoo Makuja.fi:lle, että ei ole lainkaan tavatonta, että suomalaiset antaisivat palautetta maitotölkkien muuttuvasta ulkonäöstä. Vuosikymmenien saatossa on totuttu siihen, että tietynlaiset maitotölkit ovat erityisen vahvasti suomalaisten mieleen – ja toiset eivät.
– Maitopakkaukset ovat lähellä kuluttajien arkea ja herättävät kiinnostusta ja huomiota. Moni muistaa piirroslehmät: niitä käytettiin pitkään ja suurin osa kuluttajista koki lehmähahmot sympaattisiksi, Virtanen-Leppä muistelee.
– Toki nekin herättivät mielipiteitä puolesta ja vastaan – joku halusi realistisempaa tyyliä, joku puolestaan vastusti realismia ja halusi ehdottomasti pitää lehmät muumimaisina satuhahmoina, Virtanen-Leppä jatkaa.
Maitotölkki puettiin nahkatakkiin
Maitotölkeissä on toteutettu vuosien saatossa lukuisia kokeiluja. Tölkkien look on muuttunut muun muassa vaihtuvien taiteilijoiden kanssa yhteistyössä toteutettujen "taidemaitojen" myöhemmin "designmaitojen" muodossa.
– Taidemaidot ja myöhemmin designmaidot otettiin positiivisesti vastaan: Niitä käytettiin muun muassa askartelumateriaalina ja jotkut kuluttajat jopa keräsivät pakkauksia. Taiteilijoiden erilaiset tyylit, esimerkiksi rasvaton maito puettuna mustaan nahkatakkiin, herätti välillä tunteita, Virtanen-Leppä muistelee.