Legendaarisen turkulaispizzeria Denniksen liki 50 vuotta sitten avannut Dennis Rafkin kertoo, mitä mieltä on pizzatrendeistä ja miten päätyi aikoinaan perustamaan pizzerian.
Ei ole liioiteltua sanoa, että ravintoloitsija ja talousneuvos Dennis Rafkin todella opetti suomalaiset syömään pizzaa.
Ensimmäinen pizzeria Dennis aukesi Turun Linnankadulle vappuna 1975.
Rafkin vieraili Huomenta Suomessa kertomassa, minkälaisia pizzansyöjiä suomalaiset olivat 70-luvulla.
– No ei ne ollut oikein minkäänlaisia. Eivät ihmiset tienneet suunnilleen, mikä oli pizza, Rafkin kertoo.
Pizzeria Dennis on tuttu muun muassa suomalaisjulkkisten nimikkopizzoista. Katso jutun yllä olevalta videolta, miten listoille päätyi aikoinaan myös jalkapallotähti David Beckhamin pizza. Koko Huomenta Suomen keskustelun voit katsoa jutun lopusta löytyvältä videolta.
Lue myös: Legendaarinen pizzeria Dennis tekee paluun – tämän hetken trendipizzaa sieltä ei saa: "En halua syöttää asiakkaille..."
Rafkin päätti luoda täysin omannäköisen pizzan
Rafkin kertoo itse tutustuneensa pizzerioihin työmatkoillaan ja päättäneensä vakaasti, että konsepti on saatava myös Suomeen.
Tähän aikaan Suomessa ei Rafkinin mukaan toiminut kuin pari pizzeriaa.
– Sanoin vaimolle, että nyt tehdään pizzaravintola ja vaimo kysyi, että oletko hullu.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Rafkin oli kuitenkin päättänyt, että haluaisi luoda jotain omaa ja lähti opiskelemaan pizzojen valmistamista pariksi viikoksi Yhdysvaltoihin sekä Ruotsiin.
Muiden pizzat eivät kuitenkaan vakuuttaneet Rafkinia täysin, joten kondiittorimestarin koulutuksella mies päätti luoda täysin omannäköisen versionsa.
Lopputuloksena oli ohutpohjainen pizza, jossa täytteitä on aivan reunaan asti.
– Onnistuttiin tekemään sellainen pohja, mistä jengi on tykännyt nyt 48 vuotta, Rafkin toteaa tyytyväisenä.
Lue myös: Oletko maistanut? Suosikkipizzan salaisuus piilee sen pohjassa: "Valmistuu helposti pizzauunilla"
Kuuluuko ananas pizzaan?
Keväällä uudelleen avattu pizzeria Dennis luottaa siis yhä edelleen perinteisiin pizzoihinsa, eikä Rafkin itse juurikaan perusta pizzaan liittyvistä "trendi-ilmiöistä", kuten napolilaisesta pizzasta.
Vaihtuvista trendeistä huolimatta yksi ikuisuuskysymys jakaa kansaa: kuuluuko ananas pizzaan?
– Jos ajattelet sitä, mitä Italiassa syödään, niin ei todellakaan kuulu. Mutta me ollaan Suomessa ja meidän pitää tehdä sitä, mitä suomalaiset haluavat ja kinkku-ananaspizza on valitettavan suosittu.
Loppujen lopuksi suomalaiset tykkäävät Rafkinin mukaan sellaisista pizzoista, joissa on paljon täytettä.
Lue myös: Suomalaiset ovat syöneet 15 vuotta Silvio Berlusconin mukaan nimettyä pizzaa – tämän takia nimi vaihdettiin
Lue myös: Unohda suomalainen "1980-luvun pizzaperinne" – juustoraasteelle ei kannata tehdä näin!
Lue uusimmat lifestyle-jutut!
Katso myös: Dennis pelasti legendaarisen pizzeriansa ja palautti sen Turkuun
8:03