Poikkeuksellinen koronavirustilanne kokoaa suomalaisia koteihin. Kotivarasta on hyvä huolehtia, mutta turhaa hamstrausta on syytä välttää. Ruoanlaitossa kannattaa suosia vaivattomia ja riittoisia ruokia, joissa hyödynnetään kotoa löytyviä aineksia, vinkkaavat Maa- ja kotitalousnaiset.
Koulujen kiinnimeno, organisaatioiden siirtyminen etätyöhön sekä omaehtoiset tai pakolliset karanteenit mullistavat nyt suomalaisten arkea. Monissa talouksissa ruokaa tarvitsee valmistaa useamman kerran päivässä. Miten ruoanlaitossa voisi siis hieman oikaista silloin tällöin?
Pataruoat riittoisia ja nopeasti kasaan pyöräytettäviä
Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen järjestöpäällikkö Helena Velin kehottaa suosimaan helppoja, arkiruokareseptejä ja hyödyntämään kaappien ja pakastimen sisältöä.
– Esimerkiksi pataruoat ovat riittoisia, nopeasti kasaan pyöräytettäviä ja niihin on helppo käyttää pakastimen ja kaappien pohjalta löytyviä aineksia. Toki ne vaativat aikaa muhia uunissa tai liedellä, mutta ne voi laittaa hautumaan heti aamusta, eikä niiden valmistumista tarvitse vahtia hellan vieressä.
Hyvä käsihygienia on ehdottoman tärkeää aina kotiin tullessa, ruokaa tehdessä, ruokailun yhteydessä, vessassa käydessä ja vaipan vaihdossa sekä yskimisen, aivastamisen ja niistämisen jälkeen.
Entistä enemmän kotiin keskittyvää vapaa-aikaa voi piristää tekemällä ruokaa ja leipomalla yhdessä.
– Lasten kanssa voi leipoa esimerkiksi sämpylöitä ja piirakoita tai tehdä vaikkapa marjakiisseliä pakastimesta löytyvistä marjoista, Velin vinkkaa.
Kotivara auttaa alkuun – älä hamstraa
Kotitalouksien varautumissuositus on, että kotoa pitäisi aina löytyä koko perheelle ruokaa ja lääkkeitä ainakin 72 tunniksi. Kotivaran perusidea on, että missä tahansa yhteiskunnan häiriötilanteessa tai henkilön sairastuessa kotoa löytyy valmiiksi ainakin kolmen vuorokauden kotivara.
Kotivara ei kuitenkaan kannusta hamstraukseen.
– On järkevää ostaa monipuolisesti niitä tuotteita, mitä muutenkin käyttäisi. Näin kuluttaminen ei kohdistu vain muutamiin tuotteisiin, kuten pastoihin ja säilykkeisiin, ja näin vältetään yksittäisten tuotteiden tilapäinen loppuminen, painottaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkija Heikki Laurikainen.
– Sairastapauksessa kotivara antaa aikaa järjestellä asiat rauhassa. Apua voi pyytää ystävältä tai naapurilta tai käyttää verkkokauppaa ja kotiinkuljetuspalveluita, Velin sanoo.
Lähde: Maa- ja kotitalousnaiset
***
Testaa kotona vaikka Lyonin kanaa:
2:08