Moni kasarilapsi muistaa "tuubipurkan", virallisemmalta nimeltään Tubble Gumin. Se ei kuitenkaan ole menneiden vuosien ainoa mieleenpainuva purukumi-innovaatio! Keräsitkö esimerkiksi purkkapakkausten keräilykortteja?
Vaikka tuubimuotoista purukumia on edelleen saatavilla, yksi on nostalgiannälkäisten mielissä ylitse muiden. Moni kasarilapsi muistaa "tuubipurkan", virallisemmalta nimeltään Tubble Gumin, jota myytiin menneinä vuosikymmeninä iloisen vaaleanpunaisissa pakkauksissa.
Kyseistä tuotetta saa edelleen, mutta samaa, retroa vaaleanpunaista pakkausta sillä ei enää ole.
Tuubipurkan valmistaja on ranskalainen Lamy-Lutti. Suomalainen yritys Oy Alex. F. Lindberg tilasi tuotetta valikoimiinsa 1980-luvulla.
– Myöhemmin samalta tehtaalta tuli joitain kausituotteita, kuten joulusuklaata, muistelee ex-myyntipäällikkö Matti Inkinen.
"Annostelu tuubista suuhun oli se 'siisti' juttu"
Tuubipurkkaa oli ennen tätäkin saanut Suomessa kioskeilta pienimuotoisesti. Nyt se kuitenkin saatiin laajempaan jakeluun esimerkiksi SOK:n ja Keskon myymälöihin.
– Ensimmäisen lanseerauskierroksen teki ajan hengen mukaan Oy Alex. F. Lindberg Ab:n myyntiorganisaatio. Siinä vaiheessa myyntiorganisaation koko oli kahdeksan henkilöä, ja edustajat kävivät henkilökohtaisesti noin 1500 päivittäistavaramyymälässä, Inkinen muistelee.
– Tuotetta ei myyty oikeastaan purukumina siitä syystä, että ksylitol-purukumit olivat juuri lyömässä niin läpi, että "tavallinen" purukumi ei olisi mitenkään saanut jalansijaa. Tätä myytiin siis toisin: villityksenä! Tuote oli itsessään oikein hyvänmakuinen ja annostelu tuubista suuhun oli se "siisti" juttu.
Samalta tehtaalta tuli sittemmin myös "spagettipurkka"
Kaupat uskoivat tuubipurukumin vetoavuuteen, ja joitakin vuosia tuote tosiaan oli hitti.
– Tuubia myytiin merkittävässä määrin vain pari vuotta. Se siis oli villitys, joka tuli ja meni. Samalta tehtaalta tuli sittemmin toinen tuote: spagettipurkka. Se oli samanlainen pakkaus kuin nuudelit nykyään, ja tuote itsessään oli pitkää ja ohutta purkkaa, kuin spagettia, Inkinen muistaa.
Purkkamarkkina ei levännyt tämänkään jälkeen: spagetinomaisen purkan jälkeen markkinoille saapui Giant Gum, suuri, litteä, suklaalevyn kokoinen pakkaus, joka sisälsi tuttua purkkaa erilaisessa muodossa.
Keräilitkö purkan mukana tulevia keräilykuvia?
Moni muistaa myös purukumien keräilykuvasarjat 1960–1970 luvuilta. Purukumin mukana tuli keräilykuva vaihtuvasta aiheesta; suosituimpia olivat autot ja Beatles-yhtyeen kuvat.
– Kuvien keräily oli jopa niin suosittua, että itse purkka ei ollut se juju, vaan se, minkä kuvan mahtaa purkkapakkauksesta löytää. Näitä kuvia sitten nuoret vaihtoivat keskenään, jotta saisivat kerättyä koko kuvasarjan, Inkinen kuvailee.
"Tuubipurkka edusti hauskalla tavalla halua kokeilla uutta"
Nykyisin suomalainen ostaa purkkaa lähinnä, no, purukumin syömistä varten. Nostalgiset purkkatuotteet tuovat kuitenkin monelle mieleen muistoja nuoruudesta.
– Tuubipurkka edusti hauskalla tavalla halua kokeilla uutta ja onnistua siinä. Tässä mielessä tuubi ansaitsee paikkansa edelleenkin, Inkinen sanoo.