Nyt myydään nyyttipullia – tästä on kyse
R-kioski tuo myyntiin nyyttipullat.
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen liittyen on jo muutaman vuoden ajan myyty Lantmännen Unibaken valmistamia roosapullia. Nyt pullan voimalla lähtee syöpää vastaan taistelemaan myös R-kioski.
Nyyttipulla lisää tietoisuutta eturauhassyövästä
Seuraavat kuusi viikkoa R-kioskeista on saatavilla nyyttipullaa, tiedotteessa kerrotaan. Pullan ostamalla voi tukea eturauhassyövän oireiden tunnistamista ja siihen sairastuneiden arkea.
Nyyttipullan avulla R-kioski ja Propo ry haluavat lisätä tietoisuutta eturauhassyövän oireista ja oireettomuudesta.
– Nyyttipullien avulla emme vain kerää rahaa Propon toimintaan, vaan samalla haluamme lisätä koko väestön tietoisuutta eturauhassyövästä, R-kioskin markkinointijohtaja Tarmo Kirjonen kertoo tiedotteessa.
Propo ry:n mukaan lahjoitusvaroilla järjestetään vertaisryhmiä eturauhasyöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen sekä tilaisuuksia, joissa lisätään eturauhassyöpään liittyvää tietoisuutta. Propon toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen muistuttaa, että eturauhassyöpä on Suomen yleisin syöpä.
Tällainen on nyyttipulla
R-kioskin mukaan nyyttipullia on tarkoitus leipoa ainakin 50 000 kappaletta. Pullia myydään kuuden viikon ajan 7.10. alkaen.
Nyyttipullat leivotaan turkulaisessa leipomo Rostenissa käsin. Resepti on suunniteltu yhdessä leipomon ja R-kioskin kanssa.
– Nyyttipulla on pehmeä pulla, jossa on keskellä vanilja-jogurttitäyte. Nyyttipullan muotoilu ja täytteen pursotus tehdään leipomossa käsin, joten jokainen pulla voi olla hieman erilainen, leipomosta kuvaillaan.
Katso myös video: Tällaisia ovat eturauhassyövän oireet
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Meksikolainen papukeitto
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa
-
Paras sienikastike: Helppo suppilovahverokastike Katin ohjeella