Suomen metsien superfoodia on hyödynnetty luontaislääkkeenä jo vuosisatoja.
Lehtipuiden, kuten koivun, rungossa kasvava tumman värinen "epämuodostuma" eli pakuri on yksi maailmalla trendaavista superfoodeista.
Ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja kiteyttää pakurin vaikutukset ihmisen suoliston toimintaan. Venäjällä pakuria on jo vuosisatoja käytetty vatsaa rauhoittavana metsien superfoodina.
– Pakuri rauhoittaa tulehdusta, ja jos kiteyttää missä, niin suolistossa, Halmetoja sanoo.
Pakurin väitetään myös tehoavan erilaisten autoimmuunisairausten hoidossa sekä ehkäisevän jopa syöpää.
Pakurin terveydellisistä vaikutuksista ei ole kliinistä näyttöä, mutta sen käytön historialla on pitkät juuret. Terveysvaikutusten todentaminen vaatisi pitkiä, ihmisille tehtyjä tutkimuksia.
Keittäminen helpointa
Halmetoja listaa useita tapoja hyödyntää pakuria – tunnetuin lienee kuitenkin tee. Teetä keitetään pitkään hauduttamalla kuivatusta pakurista, jota kasvaa lehtipuiden rungoissa.
– Jos pakuria saa kerättyä omilta mailta, niin teen keittely lienee helpointa, Halmetoja sanoo.
Teetä puolestaan voi hyödyntää monin tavoin: kahvinkeiton pohjanesteenä, riisin keitinnesteenä tai keittojen pohjana. Miedon makunsa ja vahvan tumman värinsä vuoksi pakurilla voi värjätä myös vaikka jäätelöä.
Mietojen makuvivahteidensa vuoksi pakuria on sota-aikoina käytetty kahvin korvikkeena.
– Maku ei ole voimakas tai kitkerä, vaan lempeä.
Pakurin makupareina voi käyttää esimerkiksi kaakaota, lakritsia ja minttua. Vain mielikuvitus on rajana!
Pakuri vai pakurikääpä?
Pakuri ja pakurikääpä sekoitetaan toisinaan virheellisesti toisiinsa. Toisin kuin joskus luullaan, superfoodina tunnettu pakuri ei ole sieni.
Pakurikääpä sen sijaan kuuluu lahottajasieniin, jotka lahottavat lehtipuita tuhoamalla niitä. Lahoamisen seurauksena pakurikääpä muodostaa puun pintaan näkyviä mustia epämuodostumia eli pakuria. Pakuria voidaan kerätä, kuivattaa ja jauhaa.
Vuonna 2010 Evira kielsi pakurin myynnin tutkiakseen pakurin käyttöä tarkemmin. Vuodesta 2011 pakuria on sallittu käytettävän pienissä määrin esimerkiksi ravintolisänä, teenä sekä mausteena.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.