Viinilasillisella voi olla monenlaisia terveyshyötyjä, jotka eivät heti ensimmäisenä juolahtaisi mieleen.
Fitnessmagazine listasi viinin terveyshyötyjä. Oletko jo kuullut näistä?
Tekee hyvää sydämelle
Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että pienet määrät viiniä ovat hyväksi sydämen terveydelle, mikä johtunee viinin sisältämistä polyfenoleista. Vaikutukset pätevät vain, kun viiniä nauttii kohtuullisesti.
Vähentää stressiä
Lasillinen viiniä rentouttaa tehokkaasti, joten pienissä määrin nautittuna viini toimii hyvänä stressinlaukaisijana, joka rauhoittaa ja saa lihakset rentoutumaan.
Parantaa muistia
Pienellä määrällä viiniä voi olla myös yllättäviä vaikutuksia muistiin. Journal of Neurosciencessä julkaistun tutkimuksen mukaan viinin sisältämät resveratrolit saattavat jossain määrin parantaa muistia.
Polttaa rasvaa
Tummat Muscadine-lajikkeen viinirypäleet saattavat hidastaa rasvasolujen lisääntymistä ja parantaa maksan toimintaa ylipainoisilla, kertoo Oregonin yliopistossa tehty tutkimus. Laihdutuskeinoksi punaviinistä ei ole, mutta pienissä määrin siitä voi olla hyötyä maksalle.
Ehkäisee hampaiden reikiintymistä
Vaikka viinirypäleet sisältävätkin runsaasti sokeria, saattaa viini silti olla hyväksi hampaille. Journal of Agriculture and Food Chemistryssa julkaistun tutkimuksen mukaan viini voi ehkäistä kariesta ja plakin muodostumista.
Lähde: Fitnessmagazine