Kulunut vuosi on tuonut Tampereelle ennätysmäärän uusia ravintoloita. Yksi mielenkiintoisimmista on (nyt verkkokaupaksi siirtyneen) Tila Kaupungissa -luomukaupan kyljessä aloittanut Pikkubistro Kattila. Luomun nimeen vannova tai vähintään mahdollisimman luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita hyödyntävä keittiö kuulosti kunnianhimossaan innostavalta. Odotin myös Pariisin Le Cordon Bleu -koulusta oppinsa saaneen argentiinalais-italialaisen Silvia del Carmen Castanon latinovaikutusta Kattilan ruoissa.
LOUNAALLA. Olin käynyt Kattilassa kahdesti aiemmin lounaalla. Ensimmäisellä kerralla tarjoiltu kasvislasagne oli ok ja itse tehdyn vuoan rakenne ja maku toimi lounastasolla mallikkaasti. Annos olisi tosin jättänyt hiukankin isoruokaisemman kiukkuiseksi. Toisella kerralla nautittu sei korianterikastikkeella ja -riisillä oli pommi. Mauton mössö, jossa en olisi sokkona maistanut korianteria enkä silmät aukikaan suolaa. Illallisvaraus oli tuolloin jo tehty, mutta aloin pohtia perumista. Ehkäpä homma ilta-aikaan toimisi.
ILLALLISELLA. Lauantain alkuiltana pieni paikka oli täynnä isomman porukan varauksen myötä. Tartuimme alkuun meille suositeltuun alsacelaiseen luomuskumppaan. Lieneekö kulunut vartti, kun tunsin kroppani helmeilevän hiestä. Varsin lämminhenkisen tunnelman myötä riisuin ohuen neuleeni (ei hätää, tämä tarina ei jatku). Hetken päästä huomasimme seurueen kanssa huutavamme toisillemme pienen pöydän ääressä. Huomioin nostavani puhevolyymia kahdesti, kun yksi korotus ei riittänyt. Muutama akustiikkalevy olisi paikallaan. Harvoin meteli häiritsee minua ravintolassa, mutta suuren perheriidan voimakkuudella käyty keskustelu latisti tunnelmaa alusta lähtien.
ALKUUN. Otamme alkuun rapeaa ankkaraviolia ja miedosti chilillä maustettua mangosalaattia (10,50) sekä marinoituja jättikatkarapuja ja Chef Silvian maistuvaa paprikahilloketta (10,50). Ankkaravioli oli maukas ja liha säilyttänyt taikinakuoressa mehukkuuttaan. Chilillä maustettu mangosalaatti tarkoitti hapanimelän kastikkeen päälle laitettuja mangokuutioita. Annos herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia keittiöstä. Makua hallitsi turhan paljon etikka. Makeus voitti raviolin suolaisuuden. Mangon tarjoaminen meidän oloissa on riskialtista eikä mehevästä raikkaudesta ollut tietoakaan. Kaikki oli toki itse tehtyä, mutta suoraan sanoen ei siltä maistunut.
Katkarapuannoksen pohjana oli samainen hapanimelä kastike. Kolme alkuruokaa ja kahdessa sama kastike? Rakennetta toi muuten mysteeriksi jäänyt filotaikinanyytti. Nyytin alla kitkerä coleslaw'n tyyppinen kaalisalaatti - for some reason. Katkiksen pinnan läpi paistoi sinne jätetty peräsuoli täytteineen (katso kuva). Suolaisen ja makean herkullinen liitto oli tässäkin jäänyt tyystin makean tossun alle. 
PÄÄRUOAKSI saimme porsaan sisäfilettä, omenaa, päärynää ja Cumberlandin kastiketta (25,00) sekä paistettua kuhaa, vaniljavoissa kuullotettuja kasviksia, omena-selleripyreetä ja tummaa tillikastiketta (27,00). Tuijotin mykkänä eteeni aseteltua possuannosta tarjoilijan selostaessa sen koostumusta. Mitä tuossa tapahtuu? Punaisessa liemessä kylpevä sötkötys oli epämääräisin nk. laadukkaassa ravintolassa eteeni tuotu ruoka. Liemeen huuhtoutui jokaisella haarukanliikkeellä keltaista lietettä, joka puhtaalle lautaselle tyyliteltynä olisi ollut varmaankin ihan hyvää pyreetä. Possun kypsyys oli ok, mutta kokonaismaun peitteli hedelmien sinänsä hieno makeus. Possu pois ja tämä olisi käynyt jälkiruoasta. Pöydässä ollut sormisuolakippo kiersi pöytää useamman kierroksen.
ANNOSKATEUTTA ei silti tarvinnut kokea. Niin ikään punaisessa liemessä kelluvalle kuhalle tehty kuorrutus varasti kaiken kalan hienosta mausta. Harmahtavaksi kypsennetyt parsakaalit siirrettiin sirosti lautasen reunalle. Sormisuola tekohengitti sen, mitä pelastettavissa oli. Seurueeseen tilattu ylikypsä karitsa (myöskin punaisessa liemessä) olisi vaatinut pilkkomiseen mielummin keittiöveistä kuin kahta haarukkaa riipimään.
SITTEN HYVIIN PUOLIIN. Annoksille suositellut viinit toimivat hyvin ja korostivat niitä makuja, joita oli alunperin kenties tarkoituskin tarjota. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja ymmärtävää. Ei helppo homma kriittisen, mutta rakentavan kritiikin päälle. Ehkäpä se oli se oljenkorsi, jolla onnistuimme säilyttämään hyvän, huumorintäytteisen fiiliksen paikoin absurdiksi liukuvan illallisen aikana.
Päätimme mennä nauttimaan jälkiruoat toiseen paikkaan. Kahdelta ruokailijalta ehti kulua jo 110 euroa. Eiköhän tämä oltu nähty. Ei jatkoon.
Pikkubistro Kattila
Hallituskatu 5, Tampere
