Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Saisiko olla alligaattoria tai sammakkoa? Tältä eksoottiset lihat maistuvat

Grillattu kana
Monien erikoisempien vaaleiden lihojen sanotaan muistuttavan maultaan kanaa.Colourbox
Julkaistu 08.11.2015 21:41

Janiko Kemppi

janiko.kemppi@mtv.fi

Moni erikoinen lihalaatu muistuttaa maultaan hyvin paljon kanaa.

”Maistuu kanalta” on muuttunut jo omaksi käsitteekseen, jolla moni saadaan maistamaan itselle tuntematontakin lihaa. Ota selvää, mitkä eksoottiset lihat muistuttavat oikeasti maultaan kanaa!

1. Sammakko

Sammakonreidet

Sammakonreidet ovat arvostettu herkkua.

Ranskalaisena herkkunakin tunnettu sammakko ei muistuta ulkoisesti millään lailla kanaa, mutta sammakonreisien maku on hyvin samankaltainen verrattuna kanan makuun.

Kanan tapaan sammakonreisistä tulee herkullisia pienen maidossa liottamisen jälkeen ennen paistamista. Sammakonreisiä voi myös grillata tai valmistaa uunissa.

2. Viiriäinen

Viiriäinen

Viiriäinen muistuttaakin pientä kanaa.

Viiriäinen on pienempi ja hennompi kuin kana. Viiriäisestä saa herkullista paistamalla sitä nopeasti kuumalla pannulla, jolloin siitä tulee rapeanahkaista. Viiriäinen on erinomaista myös grillattuna tai uunissa valmistettuna.

3. Kaniini

Kaniini

Kaniini kuivuu helposti valmistettaessa.

Kaniinin maku on miedompi kuin rusakon, mutta myös se muistuttaa kanaa maultaan. Kaniini on herkullista yhdistettynä suolaiseen pekoniin, valkosipuliin tai sinappikastikkeeseen. 

Kaniini kuivuu kanan tapaan helposti, joten se on omiaan esimerkiksi padassa valmistettuna.

4. Alligaattori

Alligaattori

Alligaattorin liha ei ole monelle suomalaisille tuttua ruokaa.

Alligaattori ja kana näyttävät ulkoisesti hyvin erilaisilta, mutta lihan näkökulmasta ne muistuttavat enemmän toisiaan, kuin mitä yleensä ajatellaan. Alligaattorin vaalea liha muistuttaa nimittäin niin ikään maultaan kanaa. Suomessa alligaattori on kuitenkin harvinainen herkku. Alligaattorin lihasta tulee helposti ylikypsää, jolloin se muuttuu helposti sitkeäksi.

Lähde: Foxnews.com 

Tuoreimmat aiheesta

Liha