Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Sämpylät valmistuvat hämmästyttävällä reseptillä vain kahdessa minuutissa – "todellista pikaruokaa"

kaura
Shutterstock
Julkaistu 10.08.2015 07:01
Toimittajan kuva

Heli Mettänen

heli.mettanen@mtv.fi

Hyvinvointivalmentaja Hanna Stoltin näppärällä reseptillä sämpylät valmistuvat vain kahdessa minuutissa.

Aamupala – hyvinvointi alkaa aamusta (readme 2015) -kirjassaan hyvinvointivalmentaja Hanna Stolt paljastaa hämmästyttävän sämpyläreseptinsä. Mikrossa minuutin ajan kypsyvän yksittäisen sämpylän valmistaminen vie raaka-aineiden sekoittamisen mukaanlukien kaiken kaikkiaan aikaa vain kaksi minuuttia.

– Tämä on todellista pikaruokaa, mutta ravintoarvoiltaan huomattavasti parempaa, Stolt kirjoittaa.

Kirjailija suosittelee tekemään kuiva-aineseoksen valmiiksi purkkiin, sillä silloin sämpylä valmistuu esimerkiksi aamun kiireessä helposti vain minuutissa. Tällöin desilitra kuiva-aineseosta sekoitetaan muihin raaka-aineisiin.

Yhden minuutin pikasämpylät

5 annosta

Kuivat aineet:
2 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelijauhetta
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pellavansiemenrouhetta
0,5 dl psylliumjauhetta
0,5 dl chia-siemeniä
0,5 tl suolaa

Sekoita kuiva-aineet ja säilö ilmatiiviissä lasipurkissa

Pikasämpylä yhdelle:
1 kananmuna
2 rkl oliiviöljyä
1 dl kuiva-aineseosta
0,5 tl leivinjauhetta

Riko kananmunan rakenne rikki haarukalla ja sekoita joukkoon öljy sekäkuiva-aineet ja leivinjauhe.

Kaada seos mikron kestävän kulhon pohjalle ja kypsennä täydellä teholla minuutin ajan.

Sämpylä on valmis syötäväksi!

Lähde: Hanna Stolt: Aamupala – hyvinvointi alkaa aamusta (readme 2015)

Lisää aiheesta:

Superterveellinen siemenherkku, joka syntyy vain ainekset sekoittamalla – tästä ei kotitekoinen leipä parane!Kaksi terveellistä ainesosaa, jotka taikovat sämpylöistä supermeheviä – lisää näitä taikinaan ja ylläty!Sämpylöiden leipominen ei ole koskaan ollut helpompaa! Herkulliset aamiaissämpylät valmistuvat alle puolessa tunnissa – ja ilman hiivaaYllättävästä ainesosasta superterveelliset sämpylät: Rutkasti proteiinia!Viime vuoden googlatuin resepti – näin valmistat itse superterveellistä näkkileipääValmista itse terveellistä granolaa – katso helppo resepti!

Tuoreimmat aiheesta

Puuro