Kauppapuutarhaliitto jakaa kurkkufaktoja valtakunnallisen kurkkuviikon kunniaksi.
Kauppapuutarhaliitto tiedottaa kuluvalla viikolla 20.–26.3. vietettävästä valtakunnallisesta kurkkuviikosta. Kurkkua voisi kutsua yhdeksi suomalaisten kotitalouksien perusraaka-aineista, sillä se on tomaatin jälkeen käytetyin vihanneksemme.
Kauppapuutarhaliiton mukaan kurkku on suosittua erityisesti tuoreutensa, makunsa ja helppokäyttöisyytensä vuoksi.
Kurkku on yksi yleisimmistä vihanneksista suomalaisten ruokapöydissä. Vuonna 2022 kasvihuonekurkkua viljeltiin Suomessa noin 50 miljoonaa kiloa ja ulkomailta tuotiin noin 5 miljoonaa kiloa.
Lue myös: Asiantuntija vinkkaa edullisen korvikkeen kurkulle ja tomaatille: "Ei kannata unohtaa"
30 kurkkua vuodessa
Vuonna 2022 Suomessa syötiin noin 165 miljoonaa kurkkua. Kauppapuutarhaliiton laskelmien mukaan jokainen suomalainen syö siis noin 30 kurkkua vuodessa, mikä vastaa kymmentä kiloa. Kurkun suosio on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut kotitalouksissa.
Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes kertoo tiedotteessa, että suomalaiset haluavat kurkkunsa nimenomaan kotimaisina.
– Kurkun kotimaisuusaste on erittäin korkea, noin 90 prosenttia. Kotimaisen kurkun maku ja tuoreus ovat ylivoimaisia verrattuna tuontikurkkuun, Remes toteaa.
Lue myös: Kurkun kilohinta ruokakaupoissa ihmetyttää: Mitä eroa oikeasti on käyrällä ja suoralla kurkulla?
Maailmanennätyksiä rikkova C-vitamiinipommi
Suomalainen kurkku rikkoo myös maailmanennätyksiä. Kauppapuutarhaliiton mukaan Suomessa on nimittäin maailman korkeimmat kasvihuonekurkun keskisadot ja korkeimmat huippusadot. Keskisato 2022 oli Suomessa 109 kiloa yhtä kasvihuoneneliömetriä kohden.
Liitosta muistutetaan, että kurkku on itse asiassa myös erinomainen C-vitamiinin lähde.Yksi kurkku sisältää noin 28 milligrammaa C-vitamiinia, joka vastaa jo pienen lapsen päivittäistä suositusta ja on melkein 40 prosenttia aikuisen saantisuosituksesta.
Monille tulee myös yllätyksenä, että kurkut eivät aina ole vihreitä. Maailmalla myydään myös esimerkiksi valkoisia ja keltaisia kurkkuja.
– Toistaiseksi näitä ei olla nähty Suomen markkinoilla viime vuosikymmeninä. Tiettävästi 1940- ja 1950-luvulla Helsingin torilla myytiin ympäristökunnissa lavoissa viljeltyjä valkoisia kurkkuja, liitosta kerrotaan.
Lue myös: Pitääkö kurkkua kuoria vai ei? 5 faktaa suomalaisten suosikkivihanneksesta
Lähteet: Kauppapuutarhaliitto, Martat