Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet 2024 jaettiin Helsingissä maanantaina 27. toukokuuta. Suomeen saatiin kaksi uutta yhden tähden ravintolaa.
Michelin Guide Nordic Countries -opas vuodelle 2024 on nyt julkaistu. Tähtiseremonia järjestettiin jo toista vuotta putkeen Suomessa, tällä kertaa pääkaupungissamme Helsingissä. Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-oppaan ravintolat sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.
Pohjoismaihin saatiin tänä vuonna kaiken kaikkiaan yhdeksän uutta yhden Michelin-tähden ravintolaa.
Lue myös: Kansainvälisille Michelin-vieraille tarjoiltiin Helsingissä "kanaviillokkia" ja saunamakkaraa
Suomessa heinäkuun jälkeen enää kahdeksan Michelin-ravintolaa
Suomeen saatiin kaiken kaikkiaan kaksi uutta Michelin-ravintolaa, kun tähden nappasivat helsinkiläinen The Room ja Rukalla sijaitseva Tapio-ravintola.
Suomessa Michelin-ravintoloita on nyt 6 Helsingissä, 1 Turussa, 1 Porvoossa ja 1 Kuusamossa, Rukalla. Aikaisempina vuosina Michelin-tähden saanut helsinkiläisravintola Demo sulkee ovensa heinäkuussa, mutta ravintola pitää tähtensä siihen asti.
Suomen Michelin-ravintolat 2024:Palace, Helsinki (**) Kaskis, Turku (*) Finnjävel Salonki, Helsinki (*) Olo, Helsinki (*) Grön, Helsinki (*) Vår, Porvoo (*) Demo, Helsinki (*) The Room, Helsinki (*) Tapio, Ruka (Kuusamo) (*) |
Tähtien lisäksi jaettiin myös muita tunnustuksia. Helsinkiläiset Plein- ja 305-ravintolat saivat Bib Gourmand -maininnat. Michelin-raadin mukaan nämä ravintolat tarjoavat siis erinomaista hinta-laatusuhdetta.
Helsinkiläiselle Nokka-ravintolalle myönnettiin lisäksi Michelinin vihreä tähti. Michelin Green Star edustaa ekoystävällistä gastronomiaa.
Yhteensä Michelin Guide Nordic Countries sisältää nyt kuusi kolmen tähden Michelin-ravintolaa, 13 kahden tähden ja 66 yhden tähden Michelin-ravintolaa, 36 Green Star -ravintolaa sekä 37 Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta ravintolaa.
The Roomille ensimmäinen tähti
Helsingissä vasta viime syksynä ovensa avannut The Room on ensimmäinen maahanmuuttajan perustama Michelin-ravintola Suomessa. Aluksi kyseessä oli vain pop up -ravintola.
Ravintolaa luotsaava, Irakin Kurdistanissa syntynyt Kozeen Shiwan tähtäsi konseptillaan alusta asti huipulle ja uskoi saavuttavansa Michelin-tähden. Pohjoisesplanadilla sijaitsevassa ravintolassa on vain 14 asiakaspaikkaa. Shiwan on tuttu myös MasterChef Suomi -ohjelmasta.
Katso yllä olevalta videolta Shiwanin ja Tapio-ravintolan Connor Laybournen haastattelut.
Juttuun lisätty 28.5. klo 08.05 voittajien haastatteluvideo sekä tietoa Michelin Guide Nordic Countries -oppaan sisällöstä.
Juttua korjattu 28.5. klo 15.23: Heinäkuussa lopettava Demo pitää Michelin-tähtensä lopettamiseensa saakka toisin kuin jutussa aiemmin luki.
Lue myös: Miksi rengasfirma jakaa Michelin-tähtiä ravintoloille?
Katso myös: Kozeen Shiwan vieraili Huomenta Suomessa maaliskuussa
10:02