Kuluttaja-lehdessä selvitettiin, ovatko monet tunnetut kasviksia koskevat uskomukset totta vai tarua. Ovatko pakastekasvikset tuorekasviksia huonompi valinta ja kannattaako kasviksia kuoria?
Videolla: Testaa hasselbackan perunat! Nekin voi valmistaa kuorineen päivineen.
Suurin osa suomalaisista tietää varmasti muistisäännön, jonka mukaan kasviksia tulisi syödä puoli kiloa päivässä, mikä tarkoittaa noin viittä tai kuutta kourallista. Kuluttajaliitto muistuttaa, että kerralla syötynä määrä voi näyttää aikamoiselta kasalta, mutta kun annokset jakaa päivän aterioille, niin määrä ei olekaan niin suuri. Osa syötävistä kasviksista voi olla raakaa ja osa kypsennettyä.
Kasviksiin ja niiden syöntiin liittyy kuitenkin monenlaisia erilaisia myyttejä. Kuluttaja-lehti päätti selvittää totuuden kymmenestä yleisimmästä uskomuksesta.
Ovatko pakastevihannekset huonompi valinta kuin tuoreet?
Ruokakauppojen pakastealtaissa on tarjolla runsaasti erilaisia kasvispakasteita. Valmiit vokkivihannekset tai keittojuurekset houkuttelevat, kun kotona ei tarvitse enää pilkkoa mitään. Mutta ovatko pakastekasvikset sitten ravitsemuksellisesti huonompi valinta kuin tuoreet? Turun yliopiston elintarvikekehityksen professori Kati Hanhineva sanoo Kuluttajalle, että tuoreiden ja teollisesti pakastettujen kasvisten välillä ei ole juurikaan eroa. Teollinen pakastaminen on erittäin tehokasta, ja sen ansiosta kasvikset säilyttävät ravitsevuutensa erittäin hyvin.
Myös THL:n Susanna Raulio kannustaa pakastekasvisten käyttöön.
– Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, että ostaa valmiiksi pilkottuja vihanneksia, Raulio sanoo Kuluttajalle.
Kuluttajassa muistutetaan, että itse pakastetut kasvikset ovat kuitenkin eri asia, eivätkä ne säilytä ravitsevuuttaan yhtä hyvin kuin teollisesti pakastetut.
Kannattaako kasviksia kuoria? Ei ainakaan kotimaista perunaa, porkkanaa, kurkkua tai omenaa
Entäpä sitten kasvisten kuoriminen? Kuluttajan haastattelemien asiantuntijoiden mukaan monen kotimaisen kasviksen voisi jättää huoletta kuorimatta.
Varhaisperunoiden lisäksi myös talviperunat voi popsia kuorineen, kunhan pesee ja harjaa potut ennen keittämistä. Perunankuoret sisältävät C-vitamiinia, joten kuorien poistaminen eliminoi myös yhden oleellisen terveyshyödyn
Jos kasvis on syötävissä kuorineen, sitä ei kannata kuoria. Esimerkiksi kotimainen peruna, porkkana ja omena kuoritaan aivan turhaan. Kuluttaja muistuttaa, että perunoiden kuoret sisältävät paljon hyödyllisiä kuituja.
Turun yliopiston elintarvikekehityksen professori Kati Hanhineva muistuttaa, että kuorissa on myös makua ja ne tuovat rakennetta esimerkiksi uunissa paahdettuihin lohkoperunoihin.
Monelle kotimaiselle kasvikselle riittäisi siis pelkkä huolellinen pesu kuorimisen sijaan. Hanhineva pitää esimerkiksi kurkun kuorimista järjettömänä.
– Kuori on kurkun ainoa osa, jossa käytännössä on mitään ravinteita.
Lue myös: Sikke Sumarilta loistava ja rahaa säästävä perunavinkki, jota moni ei ole tullut edes ajatelleeksi: "Parempia kuin ranskalaiset"
Lähteet: Kuluttaja, Kuluttajaliitto