Rouva Kasviksenakin tunnettu ruokatoimittaja ja kotitalouspettaja Pirjo Toikkanen toivoisi, että suomalaiset löytäisivät kasvikset entistä laajemmin. Kasvispakasteitakaan ei tulisi aliarvioida.
Rouva Kasviksen parhaat -kirjan (Otava, 2017) juuri julkaissut Pirjo Toikkanen toivoisi suomalaisten inspiroituvan kunnolla kasviksista. Kasvisten värimaailmaa voitaisiin vielä laajentaa, sillä me suomalaiset syömme kasviksemme melko yksipuolisesti: porkkanat, kurkut ja tomaatit kyllä maistuvat, mutta monia muita satokauden herkkuja ei osata tai uskalleta käyttää.
– Toivoisin, että suomalaiset innostuisivat nauttimaan kasvisten ulkonäöstä, värikkyydestä, muodosta ja tuntumasta käsissä. Kun niistä innostuu ja motivoituu, ruoanlaitto on ilo. Eivät kasvikset ole kalliita eivätkä työläitä valmistaa, Rouva Kasvis muistuttaa.
Kasviksia voi ostaa myös pakasteena – tai valmiiksi pilkottuna
Kaikkea ei aina edes tarvitse ostaa tuoreena: myös kasvispakasteisiin voi tarttua hyvällä omalla tunnolla.
– Esimerkiksi pakasteherneet ovat tuoreen veroisia ja aivan loistava tuote. Ja pinaatti myös!
Kauppojen hyllyille on alkanut ilmestyä myös valmiiksi pilkottuja ja pakattuja kasvissekoituksia. Nekin ovat Rouva Kasviksen mielestä hyvä vaihtoehto erityisesti pienissä talouksissa.
– Ne ovat todella käteviä, kun on monta kasvista samassa paketissa, eikä jää hävikkiä kotona. Ihan ilolla tervehdin näitä arjen helpottajia, Toikkanen nauraa.
Pirjo Toikkanen julkaisi juuri Rouva Kasviksen parhaat -kirjan (Otava, 2017), joka kokoaa yhteen herkullisia reseptejä jokaiseen vuodenaikaan satokautta kunnioittaen. Reseptit sisältävät monipuolisesti kasviksia mutta myös lihaa, kalaa, munaa, maitovalmisteita ja hyviä kasviproteiinien lähteitä.
Enemmän arvostusta kaaleille
Monilla jäävät esimerkiksi isot kurpitsat ja kaalit kauppaan niiden jättimäisen koon vuoksi. Kauppiaalta voi kuitenkin kysyä, voisiko tuotteen puolittaa tai pilkkoa pienempiin osiin – useimmiten se ei ole ongelma.
Onko Rouva Kasviksen mielessä sitten joku tietty kasvis, jota suomalaisten pitäisi osata arvostaa entistä enemmän?
– Koko kaalien ryhmä on sellainen, kun niiitä on niin valtavan paljon. Sieltähän löytyisi vaikka ihan joka päivä joku uusi kaali testattavaksi. Tietysti juuresten ryhmässä ovat myös esimerkiksi eri väriset porkkanat ja punajuuret.
Toikkanen itse yllättyi viime talvena löytäessään kaupasta kotimaista juuripersiljaa.
– Se oli valtavan hyvää! Laitoin ihan uunijuuresten sekaan, ja se toi hyvää makua ja rakennetta, hän vinkkaa.