Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Tietyt kellonajat houkuttelevat roskaruoan pariin – miehet ja naiset toimivat eri tavalla

shutterstock_223114087
Roskaruoka maistuu miehille ja naisille eri aikaan vuorokaudesta.Shutterstock
Julkaistu 02.02.2016 21:41

MTV LIFESTYLE

Kaikkein eniten suomalaiset tilaavat Pizza-online.fi-palvelusta ruokaa ilta-aikaan. Kun vertaillaan naisten ja miesten tekemiä tilauksia, on tilausajoissa kuitenkin mielenkiintoisia eroja.

Pizza-online.fi-palvelu omistaja Delivery Hero kertoo, että valtaosa suomalaisten naisten palvelussa tekemistä ruokatilauksista tehdään eri aikaan kuin suomalaisten miesten. 

Naiset tilaavat roskaruokaa päivällä, miehet illalla

Naisten tekemien tilausten piikki osuu Pizza-online.fi:ssä päivällisaikaan. Tällöin tehdään 53 prosenttia kaikista naisten tekemistä ruokatilauksista.

Miehet tilaavat palvelusta useimmiten yöpalaa, sillä jopa 65 prosenttia miesten tekemistä tilauksista tehdään myöhäisiltoina. Päivän kolmanneksi merkittävin tilausajankohta osuu lounasaikaan, jolloin yli kolmannes tilauksista toimitetaan työpaikoille.  

Lähde: Pizza-online.fi

Katso videolta arvio siitä, onko Helsingin kallein pizza todella hintansa väärti!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Pizza