Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Törkeän hyvä ja helppo tapa tehdä paistetut perunat – tämän jälkeen et enää tee niitä muulla tavalla

Paistetut perunat
Testaa kreikkalaisia paistettuja perunoita.Shutterstock
Julkaistu 29.09.2019 18:02

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Kun haluat täydellisen perunalisäkkeen, testaa kreikkalainen tapa valmistaa päältä rapsakat potut.

The New York Times esittelee kreikkalaisen perunareseptin, jossa potuista saa simppelillä tavalla uunissa valmistamalla täydellisen makuisia. Klassiset kreikkalaiset perunat paistetaan uunissa oliiviöljyssä, sitruunamehussa ja kanaliemessä. Perunalohkot imevät itseensä maukasta nestettä, jolloin ne pysyvät mehevinä sisältä ja paahtuvat päältä ihanan rapsakaksi.

Mikä parasta, näihin täydellisiin perunoihin tarvitaan vain muutama raaka-aine.

Kreikkalaiset paistetut perunat

1,2 dl kanalientä (tai vettä)
1,2 dl oliiviöljyä
1,2 dl sitruunan mehua (3-4 sitruunaa)

1 rkl suolaa
1,4 kg perunaa lohkottuna (Yukon gold, rosamunda, puikulaperuna)
(1 rkl oreganoa)
sormisuolaa ja mustapippuria tarjoiluun

Voit myös valmistaa perunat reunallisella uunipellillä. Pyörittele perunat tällöin ensin mausteliemessä ja kaada sitten leivinpaperin päälle pellille ilman nestettä. Reseptiä testanneet kirjoittavat New York Timesin sivuilla, että menetelmällä tulee yhtä hyvä lopputulos. 

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Yhdistä isossa reunallisessa uunivuoassa kanaliemi, oliiviöljy, sitruunamehu ja suola. Laita  lohkotut perunat vuokaan ja pyörittele nesteessä. Asettele perunat leikkauspinta alaspäin vierekkäin. Ripottele päälle oreganoa halutessasi.

Paista perunoita noin 50-60 minuuttia uunnissa, kunnes ne ovat kypsiä ja päältä paahtuneita. Kääntele paistamisen puolessa välissä. Ripottele päälle mustapippuria ja sormisuolaa. 

Lähde: New York Times

***

Tee kotona myös helsinkiläisravintolan ylistettyä perunamunakasta:

1:59img

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka