Yrttejä tulee käytettyä etenkin kesällä runsaasti, ja moni kasvattaa niitä jopa omassa pihassa tai omalla parvekkeellaan. Ethän heitä yrteistä pois hyödyllisiä osia?
Yrteistä leikataan usein käyttöön niiden lehdet, mutta yrttien varsiakaan ei tulisi väheksyä. Yrttien varret sopivat ruoanlaittoon aivan yhtä hyvin kuin niiden lehdetkin, ja niissä on makua liki yhtä paljon, kuin niiden ylistetyissä lehdissä.
Näin hyödynnät yrttien varret:
Kovavartisempia yrttejä voi hyödyntää ruoanlaitossa muun muassa maustamalla niillä öljyjä tai valkoviinietikkaa. Jo muutamassa tunnissa neste imee ihania aromeja yrttien varsista.
Rakenteeltaan pehmeämpiä yrttejä kuten persiljaa tai tilliä voi hyödyntää liemikuution tavoin erimerkiksi keitossa. Nipuksi sidotut yrttien varret on ruoan valmistuessa myös helppo poistaa yhdellä kertaa ennen syömistä.
Tehosekoittimella sekoitettavissa ruoissa yrttien varret ovat aivan yhtä hyödyllisiä kuin niiden lehdetkin, sillä kukaan ei huomaa hienoksi silputussa pestossa tai smoothiessa, että mukana on myös yrttien varsia.
Pilkkomalla yrttien varret hienoksi silpuksi niitä voi hyödyntää myös sellaisenaan. Erillisestä kupista yrttien varsia on mukava sirotella esimerkiksi keiton tai salaatin koristeeksi ja mausteeksi.
Lähde: The Kitchn