Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Älä koskaan laita näitä tuoreyrttejä jääkaappiin

0:51img
KATSO MYÖS VIDEO: Yksinkertaisella kikalla saat irrotettua tuoreista yrteistä lehdet irti varsista.
Julkaistu 11.03.2024 19:01

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Kauppapuutarhaliitto kertoo faktoja tuoreyrteistä maaliskuisen yrttiviikon kunniaksi. 

Tällä viikolla 11.–17.3.2024 vietetään jälleen kansallista yrttiviikkoa, tiedottaa Kauppapuutarhaliitto. Liitto muistuttaa kotimaisten tuoreyrttien olevan todellista arjen luksusta. 

– Yrttejä tuotetaan Suomessa vuosittain noin 30 miljoonaa ruukkua. Yrtit ovat raikkaassa sesongissa ympäri vuoden ja niillä saa herkullista viherrystä lautaselle, vaikka ulkona näyttäisi vielä harmaalta, Kauppapuutarhaliito muistuttaa tiedotteessaan.

Kuten aiemmin olemme kertoneet, suomalaisten kestosuosikki yrteistä on tilli ja hyvänä kakkosena perässä seuraa basilika. Myös persilja, korianteri ja ruohosipuli ovat suosittuja.

Lue myös: Suomalaisilla on kaksi selkeää suosikkiyrttiä – osaatko käyttää niitä oikein?

Voiko tuoreen yrtin korvata kuivatulla yrtillä?

Yksi yrttien ja erilaisten mausteiden kiistattomista hyödyistä on se, että niiden avulla voi vähentää suolan käyttöä ruoanlaitossa. 

Aina kotoa ei kuitenkaan satu löytymään tuoreyrttejä. Mitä tehdä, jos ruokaohjeessa kuitenkin sellaista vaaditaan?  

–  Resepteissä yksi ruokalusikallinen tuoretta silputtua yrttiä vastaa teelusikallista kuivattua yrttiä, Kauppapuutarhaliitosta vinkataan.

Tuoreen yrtin voi siis hyvin korvata kuivatulla yrtillä. Oikea määrä kannattaa toki myös itse maistaa, jotta ruoasta saa omaan suuhun sopivaa. Tuoreet yrtit kannattaa lisätä ruokaan vasta kypsennyksen loppuvaiheessa, jotta niiden raikkaat aromit ja ravinteet pysyvät hyvin mukana.

Älä laita näitä tuoreyrttejä jääkaappiin

Tuoreyrttejä käyttäessä saattaa joskus myös mietityttää, mitkä osat yrtistä ovat tarkoitettu syötäviksi. Voiko myös yrttien varsia hyödyntää? Kauppapuutarhaliitto kertoo tiedotteessaan hyvän nyrkkisäännön.

– Pehmeävartisista yrteistä kannattaa hyödyntää kaikki kasvin osat – myös varret voi hienontaa vaikkapa kastikkeen tai munakkaan joukkoon. Puuvartisista yrteistä hyödynnetään vihreät osat.

Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry valitsivat vuoden teemavihannekseksi 2024 basilikan. Basilika on tillin ohella suomalaisten eniten käyttämä yrtti.

Myös tuoreyrttien säilytyksessä kannattaa olla tarkkana, sillä osa yrteistä ei kestä kylmää ollenkaan. Säilytä basilikaa ja sitruunamelissaa aina huoneenlämmössä, esimerkiksi vesilasissa oma muovikääre ympärillään. Muut tuoreyrtit viihtyvät jääkaapissa esimerkiksi kosteaan paperipyyhkeeseen käärittyinä.

Lue myös: Jos käytät yrttejä ruoanlaitossa, testaa heti tämä simppeli kikka

Lue myös: Älä pilaa ostamaasi basilikaa heti kotimatkalla

Lähde: Kauppapuutarhaliitto

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka