Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Yli 1000-vuotias brittipubi joutui sulkemaan ovensa – omistajalta riipaiseva kirjoitus

0:30img
Tältä näytti yli 1000 vuotta auki olleessa brittipubissa.
Julkaistu 09.02.2022 08:34

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Ison-Britannian tiettävästi vanhin pubi joutui sulkemaan ovensa, kertoo muun muassa CNN.

Jo lähes kaksi vuotta kestänyt pandemia ja sen aiheuttamat taloudelliset ongelmat ovat pakottaneet tiettävästi vanhimman brittipubin sulkemaan ovensa. Ye Olde Fighting Cocks -niminen pubi sijaitsee Lontoon pohjoispuolella St. Albansissa ja on ollut toiminnassa väitetysti vuodesta 793. Pubi oli siis reippaasti yli 1000-vuotias.

Koronaviruksen vaikutukset olivat musertavat

Pubin omistaja Christo Tofalli kirjoitti Facebookissa viime viikolla paikan pistäneen ovensa säppiin "jatkuvien erittäin haastavien kaupankäyntiolosuhteiden myötä".

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

– Yhdessä tiimini kanssa olemme tehneet kaikkemme jatkaaksemme pubin toimintaa. Viimeiset kaksi vuotta ovat kuitenkin olleet ennennäkemättömiä ravintola-alalle, ja ne ovat voittaneet meidät, jotka olemme yrittäneet kaikkemme varmistaaksemme, että tämä useita palkintoja voittanut pubi voisi jatkaa toimintaa myös tulevaisuudessa, Tofalli muun muassa kirjoitti pitkässä, riipaisevassa tekstissään.

Pubin isännän mukaan kaupankäynti on ollut erittäin vaikeaa jo ennen pandemiaa, mutta koronaviruksen vaikutukset olivat suorastaan musertavat ja johtivat pahoihin taloudellisiin ongelmiin.

– On sanomattakin selvää, että sydämeni on särkynyt. Tämä pubi on ollut minulle paljon enemmän kuin pelkkä yritys ja olen ylpeä saadessani olla edes pieni osa sen historiaa. 

Sai nimensä kukkotappeluista

Ye Olde Fighting Cocks -pubin päärakennus rakennettiin 1000-luvulla, ja sitä käytettiin tiettävästi alun perin kyyhkysmajana. Pubi sai nimensä kukkotappeluista, joita pidettiin siellä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

CNN:n mukaan Ison-Britannian pubikulttuuri oli pulassa jo ennen pandemiaa, sillä monet vaihtoivat pubissa notkumisen baareihin, ravintoloihin ja kotona syömiseen sekä juomiseen. Vuosien 2008–2018 välillä peräti 11 000 brittipubia sulki ovensa. 

Ye Olde Fighting Cocks -pubi on aikanaan tunnustettu Guinnessin ennätyskirjassa maailman vanhimmaksi, mutta ennätys on tällä hetkellä "jäähyllä". Ennätyskirja laittoi ennätyksen epäaktiiviseksi vuonna 2000, kun pubin todellista ikää ei pystytty mitenkään varmistamaan.

Lue myös: Helsinkiläisten pubien jääpaloista paljastui likainen yllätys

Lähde: CNN

Tuoreimmat aiheesta

Ravintolat