LEIPÄTAIKINA: Sekoita kuivahiiva 42 asteiseen maitoon. Lisää sokeri ja suola. Sekoita jauhot desi kerrallaan, aloita lisäämällä ensin ohrajauho ja sitten vehnäjauhoja 5dl (tai sen verran, että taikina tuntuu sopivalta). Lisää pehmeä voi jauhojen lisäyksen loppuvaiheessa. Vaivaa taikinaa hyvin (10min). Anna taikinan levähtää n. 10 min. Valmista sillä aikaa tillipesto.
TILLIPESTO: Hienonna tilli, persilja, ruohosipuli, valkosipulit, juustoraaste ja pinjansiemenet tehosekoittimessa. Lisää öljy ja sitruunamehu ohuena nauhana, kunnes pesto on sopivan paksuista levitettäväksi. Mausta suolalla. Kauli leipätaikina suorakaiteen muotoiseksi ohueksi levyksi n. 40x50 cm. Levitä tillipesto koko leivälle. leikkaa taikinalevyn molemmin puolin pitkille sivuille 8 viiltoa hieman yläviistoon niin, että keskelle jää n. kämmenenlevyinen leikkaamaton osa. Ripottele juustoraastetta keskiosaan. Taittele osioita vuorotellen oikealta ja vasemmalta keskelle (syntyy kalanruoto kuvio). Leikkaa/muotoile taikinasta kalan muotoinen. Kohota taikinaa n. 30min. Voitele leipä kananmunalla. Paista uunin alatasolla 200°C n.20-25minuuttia.
SAVULOHIMOUSSE: Vaahdota kuohukerma. Hienonna savulohi. Pilko puna- ja ruohosipuli. Yhdistä kerman sekaan sipulit, creme fraiche, sitruunamehu ja mausteet. Tarkista maku. Laita valmis savulohimousse omaan astiaan ja tarjoile leivän lisukkeena.