Pohjat:
Sulata taikinalevyt huoneenlämmössä leikkuulaudan päällä. Esilämmitä airfryer 190 °C tyhjänä 2 min. Leikkaa levyt ruudukoksi terävällä veitsellä niin, että yhdestä levystä tulee 6 palaa. Paista paloja sellaisenaan ritiläkorissa tai -pellillä 190 °C:ssa 7–9 min kauniin vaalean ruskeiksi. Taikinan paksuus ja airfryerin teho vaikuttavat paistoaikaan, joten tarkastele paiston edistymistä.
Halkaise jäähtyneet neliöt terävällä veitsellä ja täytä cevichellä tai kompotilla ja tuorejuustolla. Makeiden leivosten päälle voi sihdata tomusokeria.
Suolainen täyte:
Jos kala on järvikalaa, se pitää pakastaa ensin (vähintään -20 C 24 h tai -18 C 4 vrk). Merestä kalastetun kalan voit käyttää ilman pakastamista. Poista kalasta tarvittaessa ruodot. Pilko kalafileet pieniksi kuutioiksi lautaselle (n. 1 x 1 cm).
Purista limeistä mehu ja sekoita kulhossa öljyn, pienen suolamäärän ja pieneksi silputtujen chilien kanssa. Aseta kalapalat laakeaan kulhoon ja kaada lime-öljy-chiliseos päälle niin, että palat peittyvät. Anna maustua ja raakakypsyä jääkaapissa n. 15–30 min riippuen kalapalojen paksuudesta ja omasta mieltymyksestäsi.
Silppua sipulinvarret, kuutioi avokado (sivele limellä, jotta ei tummu) pieniksi kuutioiksi (n. 1 x 1 cm). Raasta inkivääri hienoksi. Sekoita nämä kalan joukkoon. Maista suola ja lisää sitä tarvittaessa. Anna maustua kylmässä vielä viitisen minuuttia. Silppua joukkoon lopuksi vähän korianteria, säästä osa koristelun. Sekoita kalapalat ja muu seos yhteen. Lusikoi cevicheseos lehtevien palojen päälle ja nauti heti tapaksina.
Makea täyte:
Kuori ja kuutioi päärynät noin 1 cm paloiksi.
Kuori ja raasta tuore inkivääri. Käytä kuorimiseen ruokailuun käytettävää veistä tai pikkulusikkaa ja raaputa sillä kuoriosa pois. Raasta sisus hienoksi, jotta raasteesta ei tule kypsennettäessä tikkuista.
Yhdistä päärynäkuutiot, sokeri, hunaja, inkivääriraaste, kaneli, hiven suolaa ja sitruunamehu airfryeriin sopivaan kuumuuden kestävään kulhoon. Sekoita hyvin. Aseta airfryerin lämpötila 180 °C ja paista n. 10–15 min riippuen päärynän kypsyydestä, välillä sekoittaen, kunnes päärynäkuutiot pehmenevät ja karamellisoituvat. Jätä tekeytymään laitteeseen muutamiksi minuuteiksi, jonka jälkeen kompotti on valmis.
Säilytä viileässä.
Resepti: Arja Elina Laine