Asiantuntijan mukaan sisältö, jota suomalaislapset näkevät sosiaalisessa mediassa, ei sovi edes iltauutisiin
MTV Uutiset kertoi aiemmin perjantaina vielä julkaisemattomasta selvityksestä, jonka mukaan kolme neljästä yläkoulujen opettajista havaitsee päivittäin tai lähes päivittäin haittoja digipelaamiseen liittyen ja kaksi kolmesta sosiaaliseen mediaan liittyen. Asiantuntijan mukaan haitat alkavat todella varhain.
Dosentti Silja Kosola kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että suomalaislapset saavat älypuhelimen ja pääsyn sosiaaliseen mediaan poikkeuksellisen nuorella iällä, aiemmin kuin missään muualla maailmassa.
– Suomalaislapset saavat keskimäärin älypuhelimen kuusivuotiaana ja se on aikaisemmin kuin missään muussa maassa maailmassa. Mitään järkevää perustetta sille ei ole, toteaa nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola.
Sisältö sopimatonta aikuisillekin
Sisältö, jota lapset näkevät, ei sovi edes aikuisen silmille, Kosola toteaa.
– Esimerkiksi Gazan sodan alkaessa suomalaiset lapset olivat ensimmäisten joukossa, jotka näkivät täysin filtteröimätöntä sisältöä siitä, miten ihmisiä tapetaan. Ja se johtuu siitä, että meidän lapset ovat yksinään somessa aiemmin kuin missään muualla maailmassa. Jos me ajateltaan aikuisten iltauutisia, siellä ei näytetä tällaista sisältöä ja sille on ihan painavat syyt, Kosola toteaa.
Lapset osaavat kiertää rajoituksia
Pystyykö tässä opponoimaan niin, että vanhemmat sanovat, että sinnehän pistetään ne rajoitukset, jotka estävät pääsyn someen. Onko tämä validi argumentti?
– En pidä sitä kovin hyvänä argumenttina. Osassa alustoista rajoitukset toimivat kohtuullisen hyvin, mutta osassa lapset oppivat aika nopeasti kiertämään ne. Lisäksi itse netti itsessään ja youtube tuottavat sisältöä hakusanoilla, joita alakoululaisten ei pitäisi nähdä.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Vanhemmat yhteistyöhön
Kosola toivoo vanhempien liittyvän yhteen asian tiimoilta.
– Jos vanhemmat perustaisivat eskari- tai ykkösluokkavaiheessa yhteisen whatsup-ryhmän, ja sopisi siellä, mitkä ovat meidän yhteiset periaatteet, niin silloin pystyisi ehkä helpommin saamaan myös vertaistukea.
Kosola kannustaa siirtämään lasten älypuhelinten hankintaa vuosilla eteenpäin.
Uusimmat
-
09:26
Putin valvoi viime yön Moskovan pormestarin kanssa
-
09:22
Toronton NHL-tähti Tre Kronoriin
-
09:19
Israelin armeija "kannustaa" Rafahin asukkaita siirtymään – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
09:18
Ponsse vähentää yli 20 työpaikkaa Suomessa
-
09:15
Donald Trump otti kunniaa F1-kuskin uran avausvoitosta – tallilta kylmä tiedote ex-presidentin vierailusta
-
09:10
Hyvinvointialueet rikkovat lakia, kärsijöinä vanhukset
-
09:01
Liikenteen melu on terveydelle haitallista
-
08:58
Argentiinan sankarivalmentaja Cesar Menotti, 85, on kuollut
-
08:57
Venäjä vallannut uusia kyliä Ukrainassa
-
08:49
Leverkusen paalutti ennätyksen
-
08:38
Leijonat-sankari upeasti esillä kiekkoraamatussa – "Teräsmies"
-
08:14
Kolme surffaria tapettu Meksikossa – ammuttiin päähän
-
08:12
Verottaja varoittaa kavalasta ansasta! "Pitää olla tarkkana"
-
08:09
Hoitotakuuheikennyksen pelätään nielevän rahaa säästöjen sijasta: "Ihmiset eivät jonoissa paljoa parane"
-
08:09
Kiinalaiset pääsivät pälkähästä – Matti Mattsson saattaa kohdata dopingista kärynneen ME-sensaation Pariisissa
-
08:01
Verottajalta tärkeä huomautus: Koskee 1,5 miljoonaa suomalaista
-
08:01
17-vuotias NHL-superlupaus pääsee MM-Leijoniin – Jere Lehtinen paljasti päätöksen takaa yhden ison syyn
-
07:42
Madonna esiintyi Rio de Janeirossa suurimmalle yleisöllensä koskaan
-
07:42
Asiat, jotka putkiasentaja kehottaa tarkastamaan kotona säännöllisesti – muuten luvassa voi olla iso lasku: "Puhutaan aika mittavista euroista"
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
Lataa lisää