Mies kuristettiin kuoliaaksi asuntoonsa Helsingissä – syylliseksi katsottiin myöhemmin kuollut nainen: "Mahdollista"

Helsingin hovioikeus on hylännyt naisen ja kahden miehen tapposyytteet Helsingissä lokakuussa 2021 tehdystä henkirikoksesta.

Miespuolinen uhri kuristettiin kuoliaaksi hänen omassa asunnossaan. Asiassa riidatonta oli, että kaksi miestä ja kaksi naista olivat menneet kyseisenä iltana uhrin asunnolle yhdessä. Toinen naisista kuoli tapahtuneen jälkeen, joten hän ei ollut syytettynä oikeudenkäynnissä.

Oikeudessa syytetyt kiistivät osallistuneensa uhrin tappamiseen ja kertoivat sittemmin kuolleen naisen kuristaneen tämän yksin. Rikoksella ei ollut muita silminnäkijöitä.

Asunnolle mentiin selvittämään riitaa

Myös käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt kolmikon syytteet taposta ja tuominnut heidät sen sijaan ehdolliseen vankeuteen pelastustoimen laiminlyönnistä. Hovioikeus katsoi heidän kuitenkin todistetusti kohdistaneen uhriin väkivaltaa ennen tämän kuolemaa ja tuomitsi heidät perusmuotoisesta pahoinpitelystä.

Hovioikeuden mukaan asiassa tuli näytettyä, että uhrilla ja syytetyllä naisella oli ollut riitaa, mitä nelikko lähti uhrin asunnolle selvittämään yhteisenä aikomuksenaan kohdistaa uhriin väkivaltaa. Hovioikeuden mukaan toinen miehistä työnsi uhrin sohvalle ja käski tätä kuuntelemaan, minkä jälkeen uhrin ja sittemmin kuolleen naisen välillä alkoi painitilanne. Toinen miehistä tarttui uhrista kiinni ja piti tätä aloillaan samalla kun sittemmin kuollut nainen löi tätä vasaralla tai muulla tylpällä esineellä polven alueelle, hovituomiossa sanotaan.

Miessyytetyt kertoivat oikeudelle, että sittemmin kuollut nainen alkoi kuristaa uhria muun väkivallan jo päätyttyä. Syytetty nainen sanoi olleensa tapahtuma-aikaan asunnon parvekkeella, mistä ei nähnyt kuristamista.

Hovioikeuden mukaan miesten kertomaa tapahtumainkulkua voitiin pitää mahdollisena eikä sitä voitu esitetyn todistelun perusteella sulkea pois. Tapon sijasta oikeus tuomitsi kolmikymppiset miehen ja naisen sekä lähes 50-vuotiaan miehen pahoinpitelystä neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Lue myös:

    Uusimmat