Ruotsin puolustuskomitea: Varusmiesten määrää lisättävä

Ruotsin valtiopäiväpuolueiden puolustuskomitea Försvarsberedningen ehdottaa maan puolustusmenojen kasvattamista 2,6 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Asiasta kertoo muun muassa ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

Nato-maiden kesken on sovittu, että maat pyrkivät käyttämään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen.

Komitean tänään julkaisemassa mietinnössä esitetään myös, että Ruotsilla olisi neljä prikaatia vuoteen 2030 mennessä.

Prikaati koostuu Ruotsissa noin 5 000 sotilaasta. Lisäksi vuosittain koulutettavien varusmiesten määrää halutaan kasvattaa.

Myös ilmapuolustukseen halutaan panostaa, sillä se on viime aikoina osoittautunut tärkeäksi Ukrainassa maan puolustautuessa Venäjän ohjus- ja lennokki-iskuilta.

Komitea arvioi Ruotsin turvallisuuspoliittisen tilanteen kiristyneen viime vuodesta.

Vaikka Naton jäseneksi liittymisen arvioidaan osaltaan lisänneen turvallisuutta, kerrotaan Ruotsiin kohdistuvan turvallisuusuhankin kasvaneen.

Försvarsberedningenin tarkoitus on rakentaa yksimielisyyttä yli puoluerajojen ennen valtiopäivillä tehtäviä päätöksiä puolustuksesta.

Kaikkien kahdeksan puolueen kerrotaan päässeen mietinnöstä yhteisymmärrykseen.

Dagens Nyheterin mukaan myös sosialidemokraatit tukevat mietintöä.

Puolue on kuitenkin jättänyt siitä taloutta koskevan eriävän mielipiteen.

Lue myös:

    Uusimmat