140 joukkuetta SM-kisoissa - Jalkapalloharrastuksen suosio kasvaa

1:49img
Julkaistu 29.07.2017 23:00
Toimittajan kuva
Päivi Mäki-Petäjä

paivi.maki-petaja@mtv.fi

@pmakipetaja

Jalkapalloharrastajien määrä on kasvanut myös aikuisten keskuudessa. Mukana on entistä enemmän myös naisjoukkueita. Tänä viikonloppuna pallon käsittelytaitoja mitataan Helsingissä harrastejalkapallon SM-kisoissa.

Käynnissä on kymmenes Simo Syrjävaara cup. Noin 1500 pelaajaa, 140 joukkuetta, tavoittelee harrastejalkapallon Suomen mestaruutta. Valtaosalle pelaajista voitto ei ole tärkein tavoite, vaikka tosissaan pelataankin.

– Yksi sana riittää: jalkapallo. Se on vaan hienoa, ihanaa. Me on pelattu ihan pikkupojista asti yhdessä ja sitten tultu harrastefutiksen SM:iin mukaan ja se on vaan siistiä, perustelee Hannu Lindroos JYP-77 -joukkueesta.

"Ihan mahtava laji"

Kannustusjoukot ovat tärkeässä roolissa. Mukana ovat niin puolisot, lapset kuin mummotkin.

Joka vuosi mukana on enemmän naisjoukkueita. Monet ovat aloittaneet pelaamisen vasta aikuisiällä.

– Jalkapallossa kiehtoo se, että voi vielä vanhemmalla iällä oppia jotain niin vaikeata kuin jaloilla tekeminen ja vielä yhdessä toisten kanssa. Se on ihan mahtavaa, hehkuttaa Marika Hinkkanen IPS WITCH punainen -joukkueesta.

Jalkapallo, harrastukset

IPS WITCH punainen ja FC Jooooo pelasivat iltapäivällä. Ottelu päättyi FC Jooooo:n voittoon 5-1.

Joukkueilla omaperäisiä nimiä

Mielikuvitusta on käytetty runsaasti joukkueiden nimivalinnoissa. Kentällä nähtiin muun muassa Idän uhka, Musta tuntuu, Takasäkit ja Paikallinen helleaalto.

– Ihan hupimielellä täällä ollaan. Tämä ei ole ihan meidän laji, mutta yritetään parhaamme. Me ollaan enemmän salibandypelaajia, mutta kyllä tämäkin laji jotenkin luonnistuu, sanoo Riitta Lankinen FC Jooooo -joukkuueesta vaatimattomasti, vaikka edellinen ottelu päättyi reiluun voittoon.

Suomen Mestarit ratkeavat huomenna pelattavissa finaaleissa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa