Kesällä kaksi vuotta sitten Keijo Hautanen, 36, vietti rauhallista koti-iltaa perheensä kanssa. Saunomisen jälkeen oli aika painua pehkuihin. Keijo kömpi pari tuntia aiemmin nukkumaan menneen vaimonsa viereen. Se oli viimeinen kerta, kun hän näki rakkaansa hengissä.
VIDEO: Saako suomalainen tuntea surua? Asiasta puhumassa aviomiehensä syövälle menettänyt nainen sekä tietokirjailija.
Aamulla avioparin neljävuotias poika heräsi ja vaelsi vanhempien makuuhuoneeseen.
– Tomi* oli tulossa meidän väliin ja yritti saada äitiä hereille, Keijo Hautanen muistelee.
Hän pelästyi, kun tavallisesti herkkäuninen vaimo ei hievahtanutkaan.
– Käännyin ja katsoin, että vaimon käsi on ihan sininen. Sitten en pahempaa aikaillut, vaan käänsin hänet ympäri, Keijo muistelee.
– Poika huusi äidin vierellä, että ”ooks sä kuollut?”
Nainen, jonka kanssa Keijo oli ollut yhdessä yhdeksän vuotta ja saanut kaksi lasta, oli menehtynyt yön aikana saamaansa epileptiseen sairauskohtaukseen.
Menetys toi mukanaan pelon
Syvä suru ja järkytys valtasi koko perheen. Keijo teki petinsä sohvalle, koska makuuhuoneessa nukkuminen tuntui liian rankalta.
Keijo kertoo, ettei juurikaan muista ajasta traagisen aamun jälkeen. Kun pää alkoi selvitä sumusta, kauhu valtasi miehen.
– Oli ihan järjetön pelko siitä, kuinka tästä eteenpäin.
Edesmennyt vaimo oli ollut pitkälti vastuussa lasten asioista, kuten kaupassa ja lääkärissä käymisestä. Nyt Keijon pitäisi ottaa asioista vastuu ja samalla hoitaa omaa sekä lastensa psyykettä.
Tukea perhe sai kriisiavusta, sosiaalityöntekijöiltä ja lähipiiriltä. Lisäksi Keijo kävi puolen vuoden ajan säännöllisesti psykologilla.
Lapset auttoivat jaksamaan
Keijo oli huolissaan lapsistaan ja lapset isästään. Kuvituskuva.
Avusta huolimatta suru tuntui musertavalta. Välillä Keijo halusi luovuttaa, mutta sitä hän ei voinut tehdä. Lapsia ei voinut jättää oman onnensa nojaan.
– Lapset olivat syy, miksi nousta aamulla. Tietyt rutiinit piti säilyttää.
Entä jos lapsia ei olisi ollut? Sitä ei Keijo edes uskalla ajatella.
– Siinä kävi aika syvissä vesissä.
Pintaan oli kuitenkin noustava. Keijo kertoo lastensa pelänneen, että heidän isälleenkin tapahtuu jotain.
Laastarisuhteet eivät tuoneen lohtua
Yksinolo tuntui Keijosta raastavalta. Hän haki lohdutusta laastarisuhteista, joita on jälkeenpäin joutunut katumaan.
– Ei vaan osannut jäädä yksin. Olimme yhdeksän vuotta yhdessä, joista kolme naimisissa.
Lyhyet suhteet eivät kuitenkaan helpottaneet. Päinvastoin.
– Silloin tuli sellaisia tunteita, että teenkö mä nyt oikein. Jotenkin tuntui, että petän vaimoani, enkä pystynyt olemaan oma itseni.
Asia muuttui, kun hän tapasi treffisivustolla Sarin*.
Uusi kumppani toi jälleen onnen tunteen
Sari oli edesmenneen vaimon jälkeen ensimmäinen nainen, jonka kanssa Keijo tunsi syvää samanhenkisyyttä. Mies koki jälleen onnen tunteita.
– Se tuntuu tosi hienolta.
Lapset suhtautuivat isänsä uuteen kumppaniin aluksi mustasukkaisesti. Vähitellen lapset kuitenkin tottuivat uuteen äitihahmoon. Erityisesti nyt 6-vuotias Tomi on kiintynyt Sariin, joka peittelee lapsen iltaisin unten maille.
– Nyt on selkeästi parempi tilanne kuin kahteen vuoteen. Uusi kumppani tulee hyvin lasten kanssa toimeen.
Aika auttaa ikävään, mutta unohtaa ei voi
Edesmennyttä äitiä ei ole tarkoitus unohtaa. Kuvituskuva.
Vaimon ennenaikainen ja yllättävä kuolema on jättänyt Keijoon syvät jäljet, mutta hän uskoo niiden kuroutuvan umpeen pikkuhiljaa.
– Uskon, että aika tekee tehtävänsä. Ikävä jää, mutta se muuttaa muotoaan.
Unohtaa Keijo ei aio eikä voi, kuten eivät lapsetkaan. Kodin seinällä on iso perhekuva muistuttamassa entisestä. Äidin kuolema ei ole vaiettu tabu perheessä. Erityisesti Tomi ottaa välillä aiheen esille. Sitten muistellaan ja jutellaan.
"Paljon jäi edesmenneelle vaimolle sanomatta"
Rakkaan kuoleman kohtaaminen on pistänyt Keijon ajatusmaailman uusiksi. Hän ymmärsi, ettei mikään ole varmaa.
– Ehkä sitä piti asioita itsestään selvinä, että kyllähän se toinen siinä pysyy. Ajattelin, ettei voisi tapahtua mitään vastaavaa. Kun se tulee kohdalle, kyllä se pysäyttää.
Keijo on onnellinen edesmenneen vaimonsa kanssa viettämistä vuosista, ja aikoo ottaa opikseen myös suhteen traagisesta päättymisestä.
– Jäi mietityttämään, kuinka paljon jäi edesmenneelle vaimolle sanomatta. Tässä uudessa suhteessa yritän vaalia, ettei mitään tärkeää jäisi sanomatta.
Apua kannattaa ottaa vastaan
Muita samankaltaisen surun edessä olevia Keijo haluaa muistuttaa sinnikkyydestä ja kaiken mahdollisen avun ottamisesta vastaan.
– Hakekaa ja ottakaa apua vastaan, älkää luovuttako. Jotain hyvää on tarjolla myöhemmin, siihen kannattaa uskoa. Jokainen eletty päivä vie eteenpäin.
Keijo kehottaa surevia ottamaan pieniä askeleita eteenpäin. Liian pitkällä tähtäimellä ei kannata ajatella, vaan tavoitella pieniä saavutuksia – näin Keijoakin ohjeistettiin suuren surun kohdatessa.
– Se oli kyllä hyvä ohje.
*Tomin ja Sarin nimet muutettu Keijon pyynnöstä.