Afrikan maat vaativat varakkaampia maita pitämään kiinni lupauksistaan tarjota rahoitusta ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseen kehittyvissä maissa.
24 maan johtajat ilmaisevat kantansa lausunnossa, joka julkaistiin kolmepäiväisen kansainvälisen konferenssin päätyttyä Egyptin Kairossa.
Aiemmin tällä viikolla afrikkalaisjohtajat arvostelivat teollisuusmaita siitä, ettei niiden johtajia näkynyt Hollannin Rotterdamissa järjestetyssä kokouksessa, jossa käsiteltiin Afrikan maiden sopeutumista ilmastonmuutoksen seurauksiin.
Teollisuusmaat aiheuttavat suuren osan päästöistä
Teollisuusmaat aiheuttavat suuren osan päästöistä, joiden vaikutukset tuntuvat erityisesti esimerkiksi Afrikassa.
YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki-moon huomautti tällä viikolla, että maailman hiilidioksidipäästöistä vain noin kolme prosenttia on peräisin Afrikasta, mutta mantereen maat kärsivät esimerkiksi pahenevasta kuivuudesta ja laajenevista tulvista ilmastonmuutoksen seurauksena.
Afrikkalaisjohtajat perustelevat taloudellisen avun tarvetta sillä, että ilmastonmuutos vaikuttaa suhteettoman paljon Afrikan mantereella.
He painottavat lausunnossaan, että Afrikalla on itsellään pieni hiilijalanjälki, minkä lisäksi sillä on merkittävä rooli kasvihuonekaasujen sitomisessa. Esimerkiksi Kongon altaan sademetsä on Amazonin jälkeen maailman suurin trooppinen sademetsä.
Egypti isännöi ensi kuussa isoa ilmastokokousta
Kairon konferenssi järjestettiin kaksi kuukautta ennen kuin Egypti isännöi tärkeää COP27-ilmastokokousta Sharm el-Sheikhissä ensi kuussa.
COP27:ssä köyhien maiden auttaminen päästöjen hillitsemiseksi ja resilienssin kasvattamiseksi on yksi merkittävimmistä puheenaiheista.
Pitkäaikaisena tavoitteena on ollut, että kehittyvät maat investoivat 100 miljardia dollaria vuodessa vuodesta 2020 alkaen auttaakseen haavoittuvassa asemassa olevia maita sopeutumaan ilmastonmuutokseen, mutta tavoite ei ole edelleenkään täyttynyt.