Ahdistavatko koronauutiset, lomautusuhka, konkurssi tai karanteeniin joutuminen? Tässä asiantuntijan neljä vinkkiä mielen hyvinvointiin poikkeustilanteessa

8:31img
Suomen Mielenterveys ry:n asiantuntijalääkäri Meri Larivaara jakoi MTV Uutiset Livelle neuvoja korona-ahdistuksesta selviytymiseen.
Julkaistu 21.03.2020 16:51
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Koronasta huolestuneet kansalaiset soittavat nyt ahkerasti Suomen Mielenterveys ry:n valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. MTV Uutiset kysyi yhdistyksen asiantuntijalääkäriltä neuvoja, jos korona ahdistaa.

Koronaviruksen leviäminen ahdistaa jo siksikin, että jatkuvasti päivittyvää tietoa tulvii ovista ja ikkunoista. Toisaalta oma tai läheisen sairastuminen ja vaikka epävarmuus toimeentulosta pelottavat. Myös neljän seinän sisälle joutuminen karanteeniin mietityttää monia.

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n kriisipuhelimeen pystytään nyt ottamaan 280 puhelua vuorokaudessa. Puheluita tulisi liki kaksinkertainen määrä, mutta niihin ei ehditä vastaamaan. Arviolta viidesosa puheluista koskee huolta koronasta, kertoo yhdistyksen asiantuntijalääkäri Meri Larivaara.

– Ihmisiä saattaa huolestuttaa parisuhde ja lapsen kanssa jaksaminen nyt, kun ollaan paljon kotona. Se on ihan ymmärrettävää.

Neljän seinän sisällä pysyminen voi käydä mielen päälle.

– Karanteenin sietokyky riippuu ihan tutkimustiedonkin mukaan siitä, miten suuri sairastumisen pelko on päällä. Ihmistä saattaa askarruttaa esimerkiksi aivan perustarpeeseen liittyvä asia eli se, miten hän saa ruokaa.

Larivaaran mukaan aiemmista epidemioista tiedetään, kun ihminen tietää suojaavansa muitakin kuin vain itseään eristyksissä ololla, helpottaa se oloa. Jos ihminen sairastuu koronaan, saattaa siihen liittyä syyllisyyttä ja häpeää.

– Että enkö osannut noudattaa ohjeita riittävästi. Voi olla pelkoa siitä, olenko tartuttanut muita ennen kuin huomasin sairastuneeni.

Lue myös: THL: Ensimmäinen koronakuolema Suomessa – "Erittäin valitettava tapaus, mutta odotettavissa"

Poliisi hälytetään nyt tavallista tiuhempaan kotiin

Vaikka onkin hyvä, että nyt vältetään ihmisjoukkoja, poliisin mukaan kodeissa pysyminen on johtanut kotihälytysten lisääntymiseen. Asiantuntijalääkäri Meri Larivaara uskoo, että ongelmakodeissa on nyt tukalaa. 

– Jos on ollut ennestään ongelmia ja vaikeita asioita, ne nousevat nyt pintaan kun joudutaan vetäytymään kodin ja perheen piiriin. Viime viikonloppuna uutisoitiin, että Alkossa myynti on kasvanut.

Kuinka ihminen voi kantaa mielen hyvinvoinnista huolta koronan jyllätessä? Tässä Larivaaran vinkit, jos korona alkaa ahdistaa. 

1) Seuraa asiallista tiedonvälitystä. Rajaa kuitenkin seurantaa ja sosiaalisen median seurantaa enintään 2–3 kertaan päivässä. Tee jotain muuta, joka irrottaa ajatukset koronasta.

2) Säilytä arkirytmi. Nuku säännöllisesti ja tasaisesti. Syö normaalit ateriat. Nouse aamulla ja pukeudu normaalisti, vaikka olisitkin etätöissä tai etäkoulussa. 

3) Pidä yhteyttä aktiivisesti ihmisiin. Jos ja kun et voi tavata ihmisiä kasvokkain säännöllisesti, turvaudu puhelimeen, videopuheluihin ja nettiin. 

4) Rentoudu ja virkisty. Ulos luontoon meneminen tekee hyvää – se on tällä hetkellä sallittuakin. Kotona voi pelata lautapelejä ja tehdä mindfulness-harjoituksia. Kokeile etäkahvihetkiä.

Jos kotikonstit eivät tepsi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuille on koottu matalan kynnyksen palveluja. 

– Siellä on aika hyvä koonti siitä, mitä kaikkea esimerkiksi järjestöillä ja seurakunnilla on tarjottavana, neuvoo Larivaara.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus