Burn out ja diagnoosi yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä pakottivat entisen suorittajan pysähtymään.
Tiina Parviainen itkee polkiessaan kotiin työterveyslääkärin vastaanotolta. Eletään syksyä 2015. Lääkäri oli kehottanut flunssaista naista lepäämään, mikä aiheutti suorittajaluonteiselle Parviaiselle suurta ahdistusta. Vielä tässä vaiheessa nainen ei ymmärtänyt oireiden vakavuutta, kunnes puoli vuotta myöhemmin asiat levisivät käsiin.
Paniikkikohtauksia alkoi esiintyä säännöllisemmin, ja mukaan tuli niin vatsa- kuin iho-ongelmiakin. Päätyö, kaksi sivutyötä, treenit ja arki perheen kanssa olivat olleet naiselle liikaa, ja hän koki burn outin.
– Miehen vakavien uniongelmien vuoksi kotonakaan ei ollut tasaista ja ihanaa, joten ajoin itseäni tiedostamatta tekemään kaikkea muuta, jotta en ajattelisi kotiasioita. Ajattelin, että se tekisi itselle hyvää, vaikka se tekikin aivan päinvastoin, Parviainen toteaa.
Vaikka sisällä ahdisti, ulkopäin kukaan ei olisi osannut arvata, että tilanne oli päässyt niin pahaksi. Lapsuudesta asti kehut reippaudesta saivat Parviaisen tsemppaamaan ja näyttämään, että kaikki olisi kunnossa, vaikka sisällä kulissit olivat kaatumassa.
– Burn out oli sellainen kropan hätähuuto, oli pakko ryhtyä hiljentämään.
Tekemättömyys tärkeässä roolissa
Syksyllä naiselle diagnosoitiin myös yleinen ahdistuneisuushäiriö, jonka saaminen oli Parviaiselle lopulta helpotus. Pitkään jatkuneille oireille löytyi vihdoin selitys. Diagnoosin ja siitä seuranneen lääkityksen ansiosta Parviainen kertoo arkensa muuttuneen huomattavasti. Hän jaksaa keskittyä ja olla enemmän läsnä.
– Keskittymiskyky on parantunut ja nyt saan enemmän aikaiseksi. Ennen menin on-off-tyyliin, joko tein paljon tai en lainkaan, mutta nyt sekin on tasapainottunut. Pinna on myös pidentynyt, mikä on kolmevuotiaan kanssa hyvä juttu.
Parviainen kiinnittää nykyisin entistä enemmän huomiota kehonhuoltoon.
Burn out ja diagnoosi ovat myös opettaneet armollisuutta itseä kohtaan. Nainen on ymmärtänyt, että koko ajan ei ole pakko olla tekemässä jotain, vaan välillä pitää osata myös levätä. Kaksikymmentäkuusi vuotta Parviainen vain meni ja teki, mutta nyt on aika opetella lepäämään. Lapsuuden jälkeen unholaan jäänyt harrastus, kirjojen lukeminen, on naisen mukaan ollut hyvä rauhoittumiskeino, samoin kuin sosiaalisen median vähentäminen.
– Täällä eletään vain kerran, eikä aina ole pakko olla tekemässä jotain. Se, ettei tee mitään, on myös todella tärkeää. Kukaan ei saa mitalia siitä, että koko ajan menee ja tekee kaikkea, Parviainen toteaa.
– En ennen voinut käydä lenkillä ilman mp3-soitinta ja hölkkäsin aina, sillä kävely tuntui laiskottelulta. Nyt olen oppinut kävelemään ilman musiikkia. Pienillä jutuilla opetellut arkea uudelleen.
Positiivisuus auttaa jaksamaan arjessa
Rankat kokemukset ovat opettaneet Parviaisen lukemaan paremmin itseään. Kun nainen huomaa kuormittuneensa liikaa, hän osaa hiljentää, eikä paina kaasua samalla tapaa kuin olisi ennen tehnyt.
– Yritän nyt elää arkea sillä tavalla, että osaan sanoa myös ei. Ennen en kehdannut sanoa, että en jaksa, mutta nyt osaan myös kieltäytyä kutsuista.
Vuoden aikana Parviainen kertoo kasvaneensa henkisesti huomattavasti. Vaikka nainen kertoo olevansa edelleen sama Tiina kuin aikaisemmin, hänellä on nyt paljon tasapainoisempi olo.
– Negatiivisuus kasvattaa negatiivisuutta. Olen opetellut enemmän positiivisuutta, ja se on auttanut todella paljon, Parviainen lisää.
Naisen kuulumisia voit seurata FitFatMama-blogista täältä.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.