Oletko päässyt tutustumaan Viron edustan saariin? Jos et ole vielä, niin ei ole moni virolainenkaan. Osittain tämä johtuu siitä, että saaret ovat olleet kautta historian eristettyjä paikkoja.
Esimerkiksi suurin niistä, Tallinnan länsipuolella sijaitseva Naissaari oli neuvostoarmeijan hallussa aina vuoteen 1993. Nyt sinne houkutellaan turisteja niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.
Saarella on kiehtova historia, luonto -ja kulttuuriperintö joka johtaa aina 1000-luvun alkupuolelle. Naissaari muodosti osan Pietari Suuren merilinnoitusta. Siellä sijaitsi tsaarinaikainen tykistöpatteri ja myöhemmin neuvostoaikainen miinatehdas. Se toimi vuosina 1942-44 suomalaisten ilmavalvonta-asemana.
Naissaari tunnettiin 1075 vuodesta nimellä Terra Feminarum, (naisten maa) ja sen nimi vaihtui hallitsijan mukaan, kunnes siitä alettiin käyttää Naissaaren nimeä vuodesta 1732.
Tuhansia merimiinoja
Helsingistä alunperin kotoisin oleva Karl Lindström hankki huutokaupatun vanhan neuvostoajan maa-alueen rakennuksineen vuonna 2002 ja lähti kehittämään alueelle majataloa.
Samalla hän ryhtyi perehtymään yhä syvemmin Naissaaren historiaan.
– Neuvostoaikana tämä saari oli täysin sotilaskäytössä ja kaikki ihmiset häädettiin täältä pois Suomeen, Ruotsiin ja Viron mantereen puolelle. Ruotsin vallan aikana Naissaaressa asui suomenruotsalaisia Kotkan ja Porvoon seudulta. Viron valtio antoi alkuperäisille saarelaisille maat takaisin, mutta monet olivat muuttaneet jo ympäri maailmaa, eivätkä palanneet enää saarelle. Perikunnat ovat voineet myydä ränsistyneitä rakennuksiaan viime vuosina halukkaille, kertoo Lindström.
Alue on nykyään luonnosuojelualue ja siellä saa tehdä vain kunnostusrakentamista. Saarella asuu vakituisesti kymmenkunta ihmistä.
– Neuvostolaivasto alkoi rakentaa merimiinavarastoja vuosina 1955-56. Kylmän sodan aikana täällä oli säilytyspaikat jopa 6 000 merimiinalle. Miksi ne varastoitiin tänne? Siksi, että kriisitapauksessa oli mahdollisuus sulkea Suomenlahti, Lindström kertoo.
Pienellä saarella on voinut olla silloin jopa 1,8 miljoonaa kiloa räjähteitä. Rannikkotykkipatterissa oli kaksi 15,6-metristä tykinputkea, joiden kantama oli 27 kilometriä. Suomen puolelle matereelle matkaa on 37 kilometriä.
– Viron puolustusvoimat alkoi puhdistaa saarta räjähteistä viimeistenkin neuvostojoukkojen lähdettyä kesän lopulla 1994.
Saarella on käynyt kesäsesongin aikana normaalisti lähes 22 000–25 000 matkailijaa. Viime vuonna saari oli koronan takia lähes kokonaan suljettu.
"Pikku purtilo" tuttu vieras
Pertti Honkanen on yksi säännöllisistä näistä kesävieraista. Hän pujehti "Pikku purtilollaan" Tammisaaresta Naissaareen 8 tuntia.
– Me on käyty täällä jo 10 vuoden aikana nyt jo neljä kertaa. Eilen pääsimme jopa juna-ajelulle, Pertti Honkanen kertoo.
Ukrainassa valmistetulla junalla voi päästä kiertoajelulle. Juna kuljetti miinoja saaren kapeaa rautatietä pitkin varaston ja sataman väliä.
– Tämä on hieno kohde. Nyt ollaan oltu täällä jo kaksi päivää eikä haluttaisi lähteä pois, mutta matka kutsuu ja toinen koronapiikki Suomessa odottaa, Honkanen naurahtaa.
Taru amatsoneista
Kerrotaan, että saarella asui myös hurjaluontoisia ja sotaisia amatsoneja, joihin bremeniläinen munkki Adam törmäsi saarella käydessään. Hän kirjoitti näistä pelottavista ja sotaisista naisista vuonna 1075 kirjassaan Terra Feminarumissa.
Ilmeisesti munkki Adam oli pelästynyt kookkaita naisia, jotka olivat jääneet hoitamaan kotejaan miesten ollessa hylkeenpyynnissä. Munkki oli saanut heiltä tylyn vihamielistä kohtelua ja Adam ajatteli saaren olevan näiden ronskien amatsoonien hallinnassa.
Noin parikymmentä kilometriä Naissaaresta itään on Pranglin saari, joka on Naissaarta pienempi, mutta vakituisesti asuvien määrä on jo noin 70. Kesällä asukkaita on noin 200.
Saarella on kyläläisten talo, suomalaisten rakentama kirkko sekä pieni koulu, jossa on tällä hetkellä kuusi oppilasta. Suomen rannikko on vain noin 60 kilometrin päässä ja se on kasvattanut suosiotaan suomalaisveneilijöiden piirissä.
Kirkon rakensivat aikanaan suomalaiset hylkeenpyytäjät. He joutuivat erään kerran pyyntireissullaan kovaan myrskyyn ja rukoilivat Jumalaa avukseen. Vastalahjaksi pelastumiselleen he lupasivat rakentaa kylään kirkon, joka tosin nyt on kokonaan uudistettu.
– Tämä saari oli Pohjois-Viron ainoa, jossa sai asua neuvostovallan aikana. Mutta se tarkoitti myös sitä, että saari oli suljettu ja ympäröity aidalla. Rajavartiat tarkkailivat alinomaan liikennettä. Ilman kulkulupaa ei päässyt sisään eikä ulos.
– Kalastajat pääsivät pyyntireissuilleen, mutta he eivät saaneet ottaa perheenjäseniä tai sukulaisia mukaan, kertoo saaren opas Annika Prangli.