Miesten jalkapalloliigan mestaruudesta vielä tiukasti taisteleva KuPS sai tutun vahvistuksen riveihinsä elokuun lopussa, kun 29-vuotias brasilialaishyökkääjä Lucas Rangel palasi kuopiolaisseuran riveihin. Rangel on nähty Kuopiossa jo aiemminkin kahteen otteeseen, kun hän edusti Palloseuraa vuosina 2018–2020 sekä kaudella 2021.
Päätös tulla takaisin Kuopioon vielä kolmannen kerran syntyi lopulta helposti. Joukkueessa on hänelle paljon tuttuja pelaajia entuudestaan, kuten Petteri Pennanen sekä Saku Savolainen, joiden kanssa yhteydenpito on jatkunut vuosien varrella. Myös tuttu päävalmentaja Jani Honkavaara oli yksi syy palata tuttuun ympäristöön.
– Oli helppo päätös tulla takaisin Kuopioon. Tunnen täältä paljon ihmisiä, kuten valmentajan ja pelaajia. Olen myös seurannut aiemmin joukkueen otteita, vaikka en ole ollut täällä, Rangel toteaa.
Pako Ukrainasta säikäytti
Brasilialainen hyökkääjä on uransa aikana pelannut kotimaansa ja Suomen lisäksi tähän mennessä myös Albaniassa, Itävallassa, Latviassa, Turkissa, Azerbaidzhanissa sekä Ukrainassa. Kun Rangel siirtyi elokuussa 2021 Kuopiosta ukrainalaisseura Vorskla Pultavaan, ei hän todellakaan tiennyt, mitä joutuu lopulta kokemaan.
Kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022, Rangel oli Ukrainassa. Hän joutui lähtemään pakoon sotaa ja onnistui pelastamaan mukaansa yhden brasilialaisnaisen. Pakomatka kesti peräti 30 tuntia. Kaksikko pääsi monen mutkan kautta lopulta lähelle Puolan rajaa, jossa he joutuivat viettämään vielä yhden yön erillään Ukrainan puolella. Lopulta he tapasivat uudelleen Puolassa Krakovassa, josta he pääsivät lentämään turvaan. Rangel matkusti kotimaahansa ja nainen Portugaliin.
– Ihmiset jättivät autojaan ja olivat paniikissa. Pakenimme autolla ja jouduimme kävelemäänkin kahdeksan tuntia. Kiitos Jumalalle, että pääsin silloin sieltä pois ja olen nyt täällä, Rangel muistelee pakomatkaansa.
"Jumalalle kiitos"
Syksyllä 2023 Rangel palasi kuitenkin vielä takaisin Ukrainaan Kolos Kovalivkan riveihin.
Toinen visiitti jäi kuitenkin alle vuoden mittaiseksi. Viimeisen kilpailullisen ottelunsa joukkueen riveissä brasilialaiskärki pelasi toukokuussa.
Rangelin mukaan tilanne oli säilynyt maassa samana, eikä hän pystynyt juurikaan liikkumaan ulkona. Hän pystyi kuulemaan sodan äänet asuntoonsa. Tuolloin hän päätti, ettei aio jäädä.
– Mikään ei ole muuttunut, kun vertaan näitä vuosia Ukrainassa. Siellä ei ollut helppoa olla. Ukrainalla on rahat vähissä, mutta onneksi he ovat saaneet apua muilta mailta. Pystyin kuulemaan ohjuksien ja rakettien ääniä kotiini. Sen takia purin sopimukseni ja tulin lopulta takaisin tänne Suomeen.
– Kävin Ukrainassa jonkin verran ulkona, mutta samalla mietin, että sitä ei kannata oikein tehdä. Ajat ovat vaikeat ja ihmiset ovat paniikissa, Rangel kertoo.
Kaksi visiittiä sodassa olevaan maahan ovat saaneet pelaajan miettimään elämää nyt uudelleen. Hurjat kokemukset ovat muuttaneet häntä ihmisenä ja muuttaneet hänen arvojaan.
– Kyllä ne kokemukset ovat muuttaneet minua. Joinain aikoina siellä ajattelin, että kuolen. Sen jälkeen olen oppinut arvostamaan elämääni enemmän. Kaikki voi muuttua yhdessä hetkessä ja menettää kaiken. Jumalalle kiitos, että olen nyt tässä, hän toteaa.
Vain Suomen mestaruus kelpaa
Brasilialainen teki elokuussa kuopiolaisseuran kanssa loppukautta koskevan sopimuksen, joka sisältää myös option ensi kaudesta. Vuonna 2019 kausi päättyi historialliseen mestaruuteen. Sen Rangel haluaa kokea vielä uudelleen. Hyökkääjä on ehtinyt nyt pelata KuPSin paidassa paluunsa jälkeen kahdessa ottelussa. Jälkimmäisessä hän onnistui myös maalinteossa, kun joukkue kaatoi kotikentällään VPS:n lukemin 3–1 Mestaruussarjan avausottelussa.
Yhteensä Rangel on nyt pelannut KuPSin riveissä uransa aikana 85 ottelussa. Näissä hyökkääjä on iskenyt komeat 31 maalia. KuPS kohtaa lauantaina 21. syyskuuta pelattavassa Suomen Cupin loppuottelussa Tampereella Tammelan stadionilla FC Interin. Jalkapalloliigassa sillä on jäljellä vielä neljä ottelua. Kuopiolaiset ovat tällä hetkellä sarjan kärkipaikalla, mutta hallitseva mestari HJK vaanii vain kolmen pisteen päässä.
– Yritän auttaa joukkuetta ja teen kaikkeni, että voitamme mestaruuden ja Suomen Cupin. Haluan tehdä mahdollisimman paljon maaleja lyhyessä ajassa. KuPS ansaitsee voittaa mestaruuden. Se on hieno seura, Rangel sanoo.