Aikku Saarinen jännittää Rukalla kuin ensikertalainen

Aino-Kaisa Saarinen
Aino-Kaisa Saarinen Lehtikuva
Julkaistu 25.11.2016 17:07

MTV SPORT - STT

Kuusamo on ollut maastohiihdon maailmancupin isäntänä vuodesta 2002, ja Aino-Kaisa Saarinen on hiihtänyt Rukan laduilla joka vuosi paria vatsataudista tai vammasta johtunutta poikkeusta lukuun ottamatta.

Kokemuksesta ei ole tällä kertaa hirveästi iloa, sillä 37-vuotias Saarinen jännittää kuin ensikertalainen. Hän stressaa arvokisoissakin niin, että jalat tutisevat, mutta Rukalla ilmassa on erilaista värinää. Hän lähtee maailmancupiin melkein vuoden tauon jälkeen.

– Minulla on perhosia vatsassa jo tänään, ja sitä miettii, miten se huominen oikein sujuu, Saarinen kertoi perjantaina.

Kisaamisen vauhtiin hän pääsee lauantaina sprintissä ja jatkaa pyhänä kympillä. Harjoittelu on sujunut toukokuussa syntyneen Amanda-tyttären ehdoilla. Alkukauden kisat kotimaan laduilla ovat antaneet hyvää signaalia kunnon kehittymisestä. Hollolalainen uskoo myös, että kropassa vielä olevat kolme raskauskiloa karisevat ajan mittaan.

– Ei tässä nyt mitään laihduttamaan tarvitse ryhtyä. Kaikki ovat sanoneet, että kyllä ne kilot ajan kanssa lähtevät.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto