Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa julkaisi keskiviikkona harvinaislaatuiset kuvat kahdesta asteroidista, jotka pyyhälsivät maan ohi aivan lähietäisyydeltä.
Lähietäisyys avaruuden mittakaavassa tarkoittaa, etteivät ne olleet lähelläkään osua maahan, mutta niistä saatiin otettua poikkeuksellisen tarkat kuvat.
Suomessa Nasan kuvajulkistuksesta kertoi ensimmäisenä Tekniikan Maailma.
Molemmat asteroidit ohittivat maan viime viikolla, parin päivän välein toisistaan. Toisella niistä havaittiin jopa olevan pikkuruinen kuu kiertolaisenaan.
Lue lisää: Avaruusromu uhkasi avaruusasemaa – astronautit komennettiin suojaan
10-kertainen kokoero
Ensimmäinen ohittaja 27. kesäkuuta oli nimeltään 2011 UL21, joka nimensä mukaisesti havaittiin ensi kertaa vuonna 2011. Se ohitti planeettamme Nasan mukaan noin 17 kertaa kauempaa kuin etäisyys on maasta kuuhun.
Kyseinen asteroidi on luokiteltu mahdollisesti vaaralliseksi, mutta sen ei toistaiseksi ennusteta osuvan maahan edes kaukana tulevaisuudessa.
Kaksi päivää myöhemmin vuorossa oli asteroidi 2024 MK, joka havaittiin vain 13 päivää ennen sen lähiohitusta.
Tämä ohitus olikin harvinaisen läheinen, sillä se tuli jo kuun kiertoradan sisäpuolelle. Etäisyydeksi arvioitiin 295 000 kilometriä, mikä on noin kolme neljäsosaa etäisyydestä kuuhun.
Siinä missä ensimmäinen, mahdollisesti vaaralliseksi luokiteltu ohittaja on noin 1,5 kilometrin läpimittainen, on lähempi vierailija vain 150 metrin kokoinen, eikä pysty aiheuttamaan merkittävää vaaraa planeetalle. Paikallisesti sekin olisi silti tuhoisa maahan osuessaan.