AKT valmistautuu käyttämään raskasta lakkoasetta, jos palkka ei nouse tarpeeksi – seuraavan viikon käänteet ratkaisevat

3:55img
Teknologia-alan lakkouhan sovittelu alkaa – näin kommentoi valtakunnansovittelija
Julkaistu 20.01.2023 12:57
Toimittajan kuva

Ossi Rajala

ossi.rajala@mtv.fi

@OssiRajala

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT päätti tänään valmistautumisesta työtaisteluihin eli esimerkiksi lakkoihin. AKT pystyisi halutessaan seisauttamaan muun muassa tavaraliikenteen niin maanteillä kuin satamissa. Ammattiliitto pitää ensi viikkoa ratkaisevana.

AKT valmistautuu siihen, että pelkästään neuvottelupöydissä ei löydy liiton toivomia ratkaisuja tuntuvista palkankorotuksista.

AKT:n hallitus päätti perjantaina kokouksessaan nostaa liiton työtaisteluvalmiutta antamalla liiton johdolle valtuudet päättää työtaistelutoimenpiteistä.

Varsinaisia lakkoilmoituksia ei vielä annetta, mutta niiden sanotaan olevan lähiaikoina mahdollisia.

– Erikoiseksi työmarkkinatilanteen tekee se, että kaikkien alojen työnantajat tuntuvat ulkoistaneen päätäntävaltansa teknologiateollisuudelle. Vaikuttaa, että todellinen vastapuoli meillekin on siis Teknologiateollisuuden työnantajat ja tällä kierroksella työehtosopimusten ratkaisut tehdään järjestään valtakunnansovittelijan toimistossa, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo.

Seuraava viikko ratkaisee

AKT:n mukaan seuraava viikko voi olla ratkaisevana. Mikäli edistystä ei synny ennen kuun vaihdetta, AKT on valmis työtaisteluihin. AKT:n sopimusalojen työehtosopimukset ja työrauhavelvoite päättyvät valtaosin tammikuun lopussa.

– Palkkojen ja työehtojen on oltava riittävällä tasolla, jotta uusia sopimuksia saadaan solmittua, Kokko sanoo.

AKT ry on noin 45 000 jäsenen ammattiliitto.

Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa. Jäsenet kuuluvat ammattiosastoihin, jotka ovat puolestaan AKT:n jäseniä.

Ratkaiseva sovittelu alkaa

Tänään alkaa työmarkkinoilla ratkaisevassa asemassa olevan kiistan sovittelu, kun Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n edustajat tapaavat valtakunnansovittelijan. Sovittelu jatkuu ensi maanantaina.

Kyseinen Teknologiateollisuuden palkkaratkaisu määrittää käytännössä muidenkin alojen palkkaratkaisut, koska Suomessa erityisesti työnantajat haluavat kaikkien alojen seuraavan tärkeimpien vientialojen palkkalinjaa.

Tilanne on hankala, koska taantumahuolien takia työnantajat kavahtavat suuria palkankorotuksia. Samalla inflaatio on kuitenkin syönyt merkittävästi palkansaajien ostovoimaa, mikä on vaikuttanut monen perheen arkeen.

Esimerkiksi SAK on puhunut viiden prosentin korotuksista ja Saksan mallin mukaisista sopimuksista.

AKT painottaa palkansaajien ahdinkoa nykytilanteessa.

– Toivomme, että työnantajaliitot todella ymmärtävät tavallisten ihmisten ahdingon, jota ostovoiman väheneminen merkitsee. Tilanne on vakava ja nyt ihmisten on todella vaikea selvitä laskuistaan ja arkipäivästään. Tarvitaan ostovoimaa selvästi tukevia palkkaratkaisuja, AKT:n toinen varapuheenjohtaja Niko Blom toteaa.

Lisähaasteen tilanteeseen tuo vielä se, että vientialojen palkankorotukset nostavat myös kunta-alan palkkoja, koska viime vuonna kunta-alalla tehtiin sopimus, joka kytki sen omat korotukset vientialojen korotuksiin.

Suuret korotukset nostaisivat merkittävästi julkisen talouden kustannuksia.

Lue myös: Valtakunnansovittelija: Vientialojen työriidassa harvinaisen vaikea tilanne – "Olemme aikamoisessa ryteikössä"

Tuoreimmat aiheesta

Työmarkkinat