Vainajia odottaa Suomessa hautausta useilla paikkakunnilla kylmäkonteissa, ilmeni STT:n tekemällä soittokierroksella.
Konttisäilytykseen turvaudutaan, kun ruumishuoneiden tila ei riitä.
Helsingin kaupungin sairaaloista vastaava johtajalääkäri Laura Pikkarainen kertoo, että kontit ovat olleet heillä käytössä jo kaksi vuotta.
– Ne tulevat myös pysymään käytössä tilan tarpeen kasvun vuoksi, kunnes saamme käyttöön uudet, keskitetyt vainajatilat. Niiden on määrä valmistua vuonna 2026.
Pikkaraisen mukaan Helsingin kaupungin sairaaloissa on ollut vainajien säilytyksessä "kohtalaisen ruuhkaista".
– Olemme myös hankkineet lisätilaa, varatilaa tilojen loppumisriskin vuoksi, mutta sitä ei ole jouduttu ottamaan käyttöön.
Husin runkopalveluissa vainajien säilytyksestä vastaava Petri Niemelä puolestaan sanoo, että kuolleiden keskimääräinen säilytysaika pitenee koko ajan.
– Tuo aiheuttaa omat haasteensa tilojen riittävyydelle. Vuonna 2023 Husin säilytyksessä olleiden vainajien keskimääräinen säilytysaika oli 19 päivää, hän kertoi STT:lle.
Kyseenalaiselta tilanteessa voi tuntua ainakin se, että vainajia kuljetetaan Suomessa edestakaisin kunnasta toiseen.
Lue myös: MTV:n tiedot: Kissa söi osia ruumiista sairaalassa Vantaalla – "Olemme todella pahoillamme"
Vantaalla sairaalassa ruumiita syönyt kissa oli riutunut ja hylätty – "Eikä häntä kukaan kaivannut kotiin"
Venynyt viimeinen matka
Suomalaisten viimeinen matka kestää nyt pitkään etenkin yhdestä syystä: väestö on ikääntynyt ja ikääntyy edelleen.
– THL:n tiedoista on ilmennyt, että kuolleisuus on ollut tässä vuodenvaihteessa koholla. Taustalla on väestön ikääntyminen ja varmasti monet muutkin syyt. Iäkkäiden kuolleisuuteen ovat vaikuttaneet erityisesti infektiot, sanoo Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Varhan sote-palvelujen hallintoylilääkäri Jutta Peltoniemi.
Hän muistuttaa, että kaikkein haurain väestö ei saa rokotuksista siinä määrin suojaa kuin muut.
– Heillä yleinen vastustuskyky on heikentynyt. Tämä liittyy esimerkiksi influenssaan ja koronaan.
Varhan sote-palveluissa ei ole turvauduttu vainajien säilyttämiseen kylmäkonteissa, mutta Turun yliopistollisessa keskussairaalassa siihen on varauduttu.
Peltoniemen mukaan isoilla ja pienemmillä paikkakunnilla on vainajatilojen riittävyydessä jonkin verran erilainen tilanne. Isoilla paikkakunnilla kuolleiden säilytystilat voivat helpommin käydä ahtaiksi.
– Tämä on huomattu ainakin Turun seudulla.
Peltoniemi sanoo, että Varsinais-Suomessa on tarvetta pitemmällä tähtäimellä vainajien säilytyksen lisäpaikoille.
– Suunnitelma siitä on työn alla.
Sama johtopäätös on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen patologian ylilääkärillä Saila Kauppilalla.
– Ruumishuoneisiin tarvitaan lisätilaa. Se johtuu ennen kaikkea väestön vanhenemisesta. Tunnistamme tämän saman asian, josta on kerrottu muualla Suomessa.
Kauppilan mukaan ilmiö on ollut olemassa jo usean vuoden, pienellä vaihtelulla.
– Vainajien säilytysmäärissä ei ole enää ollut niin jyrkkää nousua, mutta nousua on yhtä kaikki edelleen tullut.
Tampereella täpötäyttä
Osa edesmenneistä on saanut odottaa hautausta kylmäkonteissa myös Oulussa.
– Jossain vaiheessa harkitsimme, että konteista voitaisiin osittain luopua, mutta kyllä niitä toistaiseksi tarvitaan, Kauppila toteaa.
Hänen mukaansa myös Pohteessa kuitenkin suunnitellaan, miten asiallisia säilytystiloja on mahdollista laajentaa.
– Etsimme pysyvämpää ratkaisua. Kontit ovat tosin hoitaneet tilanpuutetta ihan hyvin.
Vaihtelua säilytyksen käytännöissä on jopa saman kaupungin sisällä. Petri Niemelä kertoo, että Husilla ei ole käytössä vainajien kylmäkontteja Helsingissä. Husilla on niitä vain Lohjan sairaalassa.
– Nekin saamme alkuvuoden aikana korvattua asianmukaisilla sisäsäilytystiloilla.
Aamulehti kertoi keskiviikkona, että Pirkanmaan hyvinvointialueen sairaaloissa vainajien säilytyspaikat ovat täpötäysiä.
Tilanpuutteen vuoksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vainajia on säilytetty jopa huoneenlämpöisissä obduktiosaleissa ja -tiloissa yön yli. Kylmäkontit ovat käytössä myös Tampereella.