Antti Paukkalan 10-vuotias poika oppi kantapään kautta, että energiajuoman vaikutukset voivat olla harvinaisen epätoivottuja. Isä toivoo, että kaupat sijoittelisivat energiajuomat pienimpien lasten ulottumattomiin.
Video: Taapero osoitti, etteivät lapsiystävälliset portaat olletkaan nimensä arvoiset.
Antti Paukkala oli keskustellut jo aiemmin kymmenvuotiaan poikansa kanssa energiajuomista. Isä oli saanut käsityksen, ettei hänen lapsensa ollut niistä kiinnostunut.
Yhtenä päivänä Antin silmään kuitenkin pisti pojan outo käytös ja nenään hengityksen makea tuoksahdus.
– Poika ravasi hermostuneesti edestakaisin ja puhua papatti, käyttäytyminen oli outoa. Hän myös vapisi kauttaaltaan, kertoo Antti MTV Lifestylelle.
Lapsi kertoi isälleen, että voi huonosti ja oudosti.
– Hän pelkäsi kovasti, ette se ei mene ohi ollenkaan. Sydän hakkasi, Antti sanoo.
Lepääminen auttoi oireisiin
Pojan levättyä energiajuoman vaikutukset alkoivat laantua, mutta muistijälki jäi. Hän kertoi Antille, ettei enää koskaan halunnut sitä kamalaa oloa, jonka puolikas puolen litran tölkki juomaa oli aiheuttanut.
– Pelästyi selvästi pahan kerran, Antti sanoo.
Hän uskoo, että oireilussa oli ylipäätään kyse enemmän pelästymisestä kuin mistään vakavammasta.
Osa kaupoista myy energiajuomia lapsille
Antti oli yhteydessä kauppaan, jossa energiajuoma oli lapselle myyty. Osalla kaupoista on linjaus, jonka mukaan energiajuomia ei myydä lapsille. Kyseisessä myymälässä tällaista sääntöä ei ollut.
– Näitä juomia on siellä näkyvästi tyrkyllä, Antti kertoo.
Hänen poikansa oli napannut kaverinsa kanssa halvaksi mainostetut energiajuoman pikkulasten korkeudelta. Ostopäätös johti kantapään kautta oppimiseen: energiajuomia poika tuskin lähiaikoina maistelee.
Antti ei halua syyttää yksittäistä kauppaa, vaan pitää virhettä poikansa omana.
– Terve järki olisi kuitenkin sallittua tässä asiassa, koska lapset eivät itse voi tai osaa kantaa päätöksistään vastuuta kuten aikuiset. Ihan pienimmille lapsille voi kieltäytyä myymästä, ja energiajuomat voi vaikka laittaa sinne korkeimmalle hyllylle. Tarkoituksellinen markkinointi pienille lapsille on sairasta.
Keskustelu lapsen kanssa tarpeen
Antti myös muistuttaa, että vanhempien kannattaa keskustella energiajuomista lapsiensa kanssa ja varoittaa niistä seuraavasta olotilasta.
– Valtavaa numeroa en kuitenkaan tästä tekisi, koska liialla jeesustelulla kiinnostus voi vain kasvaa.