Suomen laissa on mahdollisuus säätää pakollisesta rokotuksesta yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi.
Vanhemman oikeusasiamiehensihteerin Lotta Hämeen-Anttilan mukaan pakollisesta rokotuksesta on säädetty tartuntatautilain 47§ ensimmäisessä momentissa.
– Tämä voitaisiin ottaa tarvittaessa käyttöön nopeastikin. Pakollinen rokotus voidaan rajoittaa tiettyyn väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan, Hämeen-Anttila sanoo MTV Uutisille.
47§ Pakollinen rokotus: Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää järjestettäväksi pakollinen rokotus, jos kattava rokottaminen on välttämätöntä väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle vakavaa vahinkoa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Pakollinen rokotus voidaan rajoittaa myös tiettyyn väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan.
STM: Tarkoitettu hyvin poikkeuksellisiin tilanteisiin
MTV Uutiset kysyi sosiaali- ja terveysministeriöstä, onko pakkorokotuksen käyttöönotto nyt harkinnassa, kun selvittelyssä ovat erilaisia vaihtoehtoja, miten rokotuskattavuutta saadaa nostettua ja sairaalakuormitusta vähennettyä epidemiatilanteen pahennuttua.
– Tartuntatautilain 47 §:n käyttäminen koronarokotusten osalta ei ole ollut selvittelyssä mukana, kirjoittaa hallitusneuvos Liisa Katajamäki STM:n Turvallisuus- ja terveysosastolta sähköpostivastauksessaan.
Katajamäen mukaan lakipykälä on tarkoitettu hyvin poikkeuksellisia terveydenhuollon häiriötilanteita varten.
– Tällainen voisivat olla esimerkiksi bioterrorismin seurauksena syntynyt isorokkoepidemia, Katajamäki kuvailee mahdollista pakkorokotustilannetta Suomessa.
Apulaisoikeusasiamiehen toimistosta lisätään, että he eivät ole ottaneet kantaa 47§ mahdolliseen käyttöönottoon.
Apulaisoikeusasiamiehelle on tullut yli sata kantelua koskien koronarokotuksia.
– Kanteluiden määrä on ollut todella suuri. Tällä hetkellä eniten kysytään sitä, kenellä koronarokotus pitää olla ja kenellä ei, Hämeen-Anttila toteaa.