Suomalaisia johdetaan keskeltä, edestä ja esimerkillä. Tätä johtajan - arvojohtajan - viisautta tasavallan presidentti Sauli Niinistö noudatti myös itse tekemällä eikä vain toisia kehottamalla.
Presidentin teko, oman palkkansa alentaminen, on todellakin jotakin muuta kuin pelkkä symbolinen ele ja lisä siihen keskusteluun, miten kohtuutta ja yhteiskunnan eheyttä voidaan Suomessa vaalia.
Johtajuudesta se kertoo myös jotain aivan muuta kuin entisen pääministerin Esko Ahon (kesk.) vaatimat kapellimestarin otteet. Kapellimestarihan johtaa orkesteriaan selkä yleisöön päin.
Aito johtaminen on kuitenkin sitä, että yleisö, siis kansalaiset osataan ottaa mukaan. Pelkkä taputtajan rooli ei sille riitä eikä johda mihinkään.
Niinistö otti kansalaiset mukaan. Ja sen kuulee kaupungilla, kahvipöydissä ja sosiaalisessa mediassa. Kansa tykkää ja karavaani kulkee, mutta haukkujiakin riittää.
Halpa julkisuustemppu, kansan kosiskelua, populismia. Tätäkin Mäntyniemessä on kuunneltu. Puheissa on ollut nyt hiukan väkinäisempi sävy verrattuna esimerkiksi nuorten syrjäytymisen vastaisen kampanjan "Ihan tavallisia asioita" saamaan tyrmäykseen.
On todella surullista, jos Suomessa poliitikko ei pysty esittämään mitään ilman matalamielisiä vihjauksia esitysten vilpillisistä tarkoitusperistä. Liian helppoa on aina sanoa, että oikea asia, mutta väärä esittäjä.
Tässä mielessä on annettava korkeat pisteet eduskunnan puhemiehelle Eero Heinäluomalle (sd.), joka heti hoksasi, nopean poliittisen pelin taitajana toki, mitä nyt kannattaa tehdä.
Eduskunnan lomaillessa villi meno olisi äitynyt Niinistön esityksen jälkeen sellaiseksi, että puhemiehen arvovallalla annettu lupaus eduskunnan mukanaolosta palkka-alessa oli viisas veto. Siitäkin huolimatta, että kansanedustajien palkat eivät kuitenkaan Suomessa kovin korkeat ole. Tinkimisen tarve taitaa olla hiukan toisaalla.
Tänään lupauksia oman palkan alentamisesta on kuulunut vähän sieltä ja täältä ja myös elinkeinoelämän johtoportailta. Jos Niinistö saa teollaan aikaiseksi kansallistalkoot ja pystyy herättämään oikeudentuntoa ja oikeamielisyyden aatoksia siellä missä sitä ei viime vuosina ole totuttu näkemään, on se uudelta presidentti-instituutilta sellainen veto, jota presidentinvaalien aikaan arvojohtajalta juuri penättiin.
Joidenkin mielestä presidentin uudenvuoden puheessa oli myös kekkoslaisia sävyjä. Valtaoikeudet ovat nykypresidentillä olemattomat verrattuna Kekkosen aikaan. Mutta niille, jotka ovat kyseenalaistaneet presidenttiyden merkityksen ja suhtautuvat siihen mieluusti lähinnä seremoniamestarina, voi Niinistön palkka-ale antaa aihetta mietiskelyyn.
Ehkä sittenkin on löytynyt ja löytymässä hyvä tasapaino ja rooli sisäpoliittisesta vallasta riisutulle presidentille.
Myös tarve arvojohtajuudelle on saanut postmodernissa ja yksilökeskeisessä yhteiskunnassa uutta sisältöä ja merkitystä. Ihmiset kaipaavat monimutkaisessa maailmassa edelläkävijöitä ja ajatuksilleen osviittoja, vaikkapa vaan väitelläkseen aiheesta ja punnitakseen omia mielipiteitään. Tällainen kaipaus näkyy ja kuuluu sosiaalisessa mediassa. Niistä on jo montakin esimerkkiä aivan lähipäiviltä Niinistön esiintymisen lisäksi. Telakkatukiratkaisut ja ajoittain kiivaskin keskustelu siitä millaista rasismia Suomessa on ja kuka siitä saa sanoa.
"Ans kattoo ny", sanotaan Hämeessä, kun on totuttu hitaasti etenemään.
Synnyttääkö Niinistön esimerkki ja sitä seuranneet ratkaisut sellaisen maanvyöryn, että se heijastuu pitkällä tähtäimellä maan kilpailukykyyn, maltillisiin palkkaratkaisuihin ja saavuttujen etujen tarkasteluun? Kuitenkin niin, että tehtävät päätökset tuntuvat oikeudenmukaisilta.
Niin käy, jos kukin panostaa yhteisen hyvän eteen omien kykyjensä mukaan. Silloin voisi sanoa, että Suomi on astunut askelen, pari eteenpäin - yhteistä, vahvempaa tulevaisuutta kohti.