Parempi olla lamppujen sytyttäjä

Sanoma puhutteli minua aivan erityisesti. Monissa johtamistaidon seminaareissa, workshopeissa ja muissa aivoriihissä kiertäneenä tuntui kuin olisin saanut virkistävän sähköiskun.

Ensinnäkin lausuja oli Suomen ykkösyrityksen  uskomattoman tulosharppauksen tehneen Koneen toimitusjohtaja. Uskottavuutta ja katetta puheelle oli siis runsain mitoin.

Toiseksi yksi pieni lause pitää sisällään hyvin paljon siitä mitä menestykseen tarvitaan.

Yrityksen tavoitteen - suunnan - on oltava selvä ja kirkas. Ja se pitää pystyä kommunikoimaan, viestimään kirkkaasti koko henkilöstölle ja myös ympäristöön asiakkaille ja sidosryhmille.

Mieleen muistui myös toinen, enemmän ehkä ihmistuntemusta kasvattava oiva neuvo, jonka olen saanut aikanaan yhdeltä hyvältä esimieheltäni:  "Jos puhe on epäselvää, on myös ajattelu epäselvää ."  

Matti Alahuhdan ajattelu on kaikesta päätellen hyvin selvää.

Miksi sitten tuo kirkas suunta tuntuu olevan kovin epäselvää monissa suomalaisyrityksissä?  Olin viikko sitten elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren koollekutsumassa Suomen selkärankaseminaarissa kuuntelemassa keskeisten vaikuttajien näkemystä teollisuuden tilasta ja näkymistä. Se oli suoraa, vähän jopa karua puhetta maamme tilasta ja uhkakuvista, jotka väijyvät jos suuntaa ei muuteta. Jos olisi masennukseen taipuvainen voisi siitä ankeudesta vajota jo itsesääliinkin. On maamme köyhä ja siksikö se jääkin? Paljon puhuttiin tosiasioiden tunnustamisesta, suomalaisen työelämän tarpeesta muutokseen ja rohkeista päätöksistä ja asenteesta.

Yhtä tarpeen kuin nekin ovat, voi myös hyvällä syyllä kysyä miksi vain kustannusrakenne on se, johon katseet kohdistuvat. Kilpailukyvyssä suomalaisen työn hinta ja verotusratkaisut painavat paljon,  mutta kilpailussa pärjäämiseen tarvitaan myös innovatiivisuutta, tuotekehitystä ja rohkeaa tarttumista maailman megatrendeihin. Siitäkin Alahuhta puhui.

Mutta on meistä suomalaisista tullut pikkuisen marisijoita (anteeksi tämä marinaJ). Yritysjohtomme on, luvalla sanoen, hiukan liikaa profiloitunut nyt  pirunparran maalaajina, valittajina ja vaikertajina. On oikein vaatia poliitikoilta elinkeinoelämää ja suomalaista työtä vahvistavia ratkaisuja. On hyvä katsoa miten enemmän ja joustavammin voimme tehdä työtä ja työllistää  ja jakaa sitten siitä syntynyttä hyvää mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Mutta tarvitaan myös hoksnokkaa nähdä maailman muutoksessa mahdollisuuksia eikä vain esteitä.

Mahdollisuuksien avaamista tämä kansakunta kaipaa. Kirkasta suuntaa. Suomen etua.

On hirvittävää ajatella, että yritysten etu ei enää olisi sama kuin Suomen etu.        

Kun tässä patistelen yritysjohtoa katsomaan myös peiliin eikä näkemään vain puutteita ja vajavaisuuksia ympärillään, niin koskeehan tämä sama myös mitä suurimmassa määrin meitä mediassakin työskenteleviä.

Kun median käyttö ja kulutustottumukset muuttuvat rajusti pitää myös tuotannon ja toimintatapojen muuttua. Kankeastihan se vähän on käynyt, mutta kun 400 miljoonaa on Suomen mediarahasta häipynyt markkinoilta  vuodesta 2008 voi ymmärtää miksi kyyti on niin monessa mediatalossa ollut kylmää. Mediassakin kaivataan uutta kirkasta suuntaa.

Toimintatapojen uudistamista, karsintaa ja säästöjä  tarvitaan, jotta saadaan tilaa uudelle.  Mutta samalla on tärkeää, että se uusi suunta ja muutos haetaan yhdessä. Luovuudelle ja lahjakkuudelle pitää antaa tilaa ja rohkeasti avata mahdollisuuksia.

"Good journalism is good business," (Hyvä journalismi on hyvää bisnestä) sanoi  maailmankuulu CNN:n journalisti ja tähtihaastattelija Christiane Amanpour kansainvälisessä uutisseminaarissa marraskuussa. Yhdysvalloissa tämä suunta jo nähdään. Kun kaikessa ollaan siellä edellä niin uskon, että suunta löytyy vielä täälläkin.

Selkärankaseminaarissa kaivattiin myös vähemmän puhetta kestävyysvajeesta ja enemmän puhetta Suomea vaivaavasta intohimovajeesta. 

Totta. Ilman intohimon ja innostuksen liekkiä ei synny mitään uutta saati suurta.  Suomalainenkin johtaja voisi vähän enemmän innostua joukkojensa edessä ja kanssa. Se auttaisi kommunikoimaan sitä kirkasta suuntaa ja ottamaan ihmiset mukaan. Itse ajattelen, että on aina parempi olla lamppujen sytyttäjä kuin niiden sammuttaja.

Ehkä sillä tiellä voisi  Koneen kuuluisasta kulttuurista  tulla Suomenkin uutta kulttuuria.