Suomen vesihuoltoon kohdistuneet murrot ja murtoyritykset ovat herättäneet huolta mahdollisesta hybridivaikuttamisesta.
Listasimme yhteen eri puolella Suomea tapahtuneet vesihuoltoon kohdistuneet murrot sekä sen, mitä niistä tällä hetkellä tiedetään.
Kesäkuussa Pirkanmaalla on murtauduttu kahteen vesihuollon kohteeseen. Ensimmäinen niistä tapahtui touko-kesäkuun vaihteessa Tesoman vesitorniin. Hervannan vesitorniin murtauduttiin kesäkuun puolessa välissä. Myös Tampereen veden vedenottamon pisteestä Kangasalta tuli hälytys kesäkuussa, jota poliisi tutkii.
Pirkanmaalla tapahtuneet tapaukset ovat siirtyneet keskusrikospoliisin (KRP) tutkittavaksi, koska niiden yhteyttä toisiinsa selvitetään.
– Ovesta oli murtauduttu läpi väkivalloin, kuvaa Tampereen vesi oy:n toimitusjohtaja Petri Jokela.
Lue myös: KRP tutkii: Kaksi murtoa ja yksi hälytys vesihuollon kohteisiin Pirkanmaalla – "Ovesta murtauduttiin läpi väkivalloin"
Poliisilla on käsitys, missä tekijät liikkuivat vesihuoltopisteiden sisällä, mutta tutkinnanjohtaja Jussi Luoto ei avannut asiaa MTV:lle tarkemmin.
Turun Sanomat puolestaan uutisoi torstaina, että kahteen Etelä-Suomen valmiuskeskuksen alueella sijaitseviin vedenpuhdistamoihin on murtauduttu. Murron kohteiksi joutuneista toimipisteistä ei ole annettu tarkempaa tietoa.
Myös Uudellamaalla murtoja vesihuollon pisteisiin
Porvoon vesi tiedotti kesäkuun puolessa välissä murrosta Linnamäen vedenottamolle kahtena perättäisenä yönä. Tiedotteessa kerrotaan, että yhtiö on tehnyt tapauksista rikosilmoituksen, ja että rakennuksen tiloihin on aiemminkin kohdistunut ilkivaltaa.
Ilta-Sanomat on uutisoinut useasta murtoyrityksestä vesitorneihin. Sipoon veden Nikkilän vesitorniin oli yritetty murtautua kahtena peräkkäisenä yönä kesäkuussa.
Helsingin Sanomat kertoi Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) Vantaalla sijaitsevan vesihuollon saneerauskohteelle kohdistuneesta murrosta juhannusviikolla. Tosin, murto ei kohdistunut varsinaiseen saneerauskohteeseen, vaan alueella olleisiin työmaakoppeihin ja -kalustoon.
Kuka on vesihuoltopisteiden murtojen takana?
Kuntaliiton kuntien varautuminen ja turvallisuus -yksikön kehittämispäällikkö Ari Korhonen kommentoi tilannetta ja sen taustaa yleisellä tasolla MTV Uutisille.
Korhosen mukaan Suomessa epäilyttävien murtojen määrä yhteiskunnan toiminnan kannalta elintärkeisiin kohteisiin on lisääntynyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan reilut kaksi vuotta sitten.
– Näitä havaintoja on lukuisia muitakin kuin mitä on tullut julkisuuteen, Korhonen kommentoi.
Lue myös: Tunnista hybridivaikuttaminen: Näissä tilanteissa hälytyskellojen tulisi soida
Korhonen kertoo, että epäilyttävää toimintaa on havaittu sekä tietoverkoissa että fyysisesti infrakohteissa ja hyvinvointialueilla.
– Esimerkiksi kuntien infrakohteissa ja hyvinvointialueella havaitaan tällä hetkellä ihan säännöllisesti epämääräistä venäläisiin tahoihin viittaavaa liikehdintää, hän selventää.
Vesihuollon toimipisteisiin kohdistuvia murtoja Korhonen kuvailee jatkumoksi, mutta ei kuitenkaan sano varmaksi, että esimerkiksi Tampereen tapauksissa olisi kyse venäläisten vaikuttamisyrityksistä.
– Vain turvallisuusviranomaisilla ja poliisilla on tiedot siitä, minkälaiset tahot näiden vesihuollon murtojen takana on, hän sanoo.
Hän kuitenkin myöntää, että havaintoja venäläisten tahojen toiminnasta on runsaasti.
Korhonen spekuloi, että jos valtiollinen toimija olisi murtojen takana, tarkoituksena voisi olla tiedustelu, kokeilu, harjoittelu tai pelottelu.
– On selvää, että jos valtiollinen toimija tällaista tekee, niin sillä toiminnalla on jokin päämäärä, hän lisää.
Vesihuolto hyvin suojattua
Vaikka murtotoiminta on huolestuttavaa, Korhonen korostaa, että Suomen vesihuolto on hyvin suojattua ja että vesihuollon toiminta pystytään palauttamaan nopeasti erilaisilla toimenpiteillä.
– Pitkälti olisi varmaan tällainen ilkivaltatyyppinen kohde ehkä enemmän kuin että sillä mitenkään yhteiskunnan pyörimistä pysäytettäisiin, hän arvioi.
Myös Tampereen vesi oy:n toimitusjohtaja Jokela kertoi MTV Uutisille, että vesihuoltoalalla on panostettu turvallisuuteen jo vuosikymmenten ajan.
– Kun Ukrainan sota alkoi, valmiuksia nostettiin kaikkialla ja mekin olemme systemaattisesti kehittäneet turvallisuuden tasoa, hän lisää.
Myös maa- ja metsätalousministeriö piti tänään tiedotustilaisuuden vesihuoltolain uudistuksesta, jossa myös sivuttiin vesihuollon kohteisiin tehtyjä murtoja.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) sanoi, ettei akuuttia syytä huoleen ole. Hänen mukaansa vesihuoltoinfraan liittyvät tiedot ovat kuitenkin olleet turhankin avoimesti kaikkien saatavissa verkossa.
Myös maa- ja metsätalousministeriön vesitalousjohtaja Olli-Matti Verta vakuutti kaiken toimivan normaalisti.
Lue myös: Tällaista on Venäjän "piilosodankäynti" – tietokirjailija Jessikka Aro: Varoitukset tulevat 10 vuotta myöhässä
Oikaisu 3.7.2024 kello 15.50:
Aiemmin jutussa kerrottiin, että Tampereella ja Kangasalla murtoja olisi ollut kolme, joista yksi olisi kohdistunut Kangasalan vesitorniin. Kangasalan vesitorniin ei kuitenkaan ole murtauduttu, vaan KRP:n kolmas tutkittava kohde on Kangasalla sijaitseva Tampereen veden vedenottamo, josta tuli hälytys.