Suomen ja Viron välinen kaasuputki ja tietoliikennekaapeli vaurioituvat molemmat viikonloppuna. Vauriot ovat todennäköisesti ulkopuolisen toiminnan aiheuttamia, mutta tarkkaa aiheuttajaa ei ole vahvistettu. Asiantuntijalla on tekijästä kuitenkin vahva epäily.
Hybridiuhkien- turvallisuuspolitiikan tutkija Hanna Smithin mukaan kaasuputkivuodolla on selkeät tarkoitusperät.
– Pyritään aiheuttamaan hämmennystä, epävarmuutta, kiinnittämään huomio juuri tähän putkeen, eikä mihinkään muuhun asiaan. Mahdollisesti myös pyritään lähettämään jonkinlainen signaali erityisesti Suomelle Nato-jäsenyydestämme.
Smithin mukaan teolla voidaan pyrkiä kokeilemaan myös Suomen ja Naton reagointia tapahtuneeseen. Keskusrikospoliisi piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa kertoi käynnistäneensä esitutkinnan törkeästä tuhotyöstä.
Kuinka todennäköistä on, että teon takana on Venäjä?
– Itse olen sen kannalla, että niin kauan, kunnes Venäjää ei ole osoitettu syyttömäksi, veikkaan sitä.
Lue myös: Itämerellä on varauduttava myös meriliikenteen haittaamiseen – "Yksi kaksi ollaankin sitten aseellisessa konfliktissa"
"Sen varjolla tässä nyt pelataan"
Smith muistuttaa, että tällainen teko on tarkoitettu vaikeasti tutkittavaksi.
– Sen varjolla tässä nyt pelataan.
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Verkkopalvelu Marine Traffic havaitsi venäläisen rahtialuksen SGV Flotin viipyilleen Suomenlahden keskiosassa samalla alueella ajankohtana, jolloin Balticconnector-kaasuputki rikkoutui. Marine Traffic on palvelu, joka seuraa kansainvälistä meriliikennettä.
Lue myös: Laivaliikenteen seuranta näyttää: Nämä alukset liikkuivat Balticconnectorin vaurioitumispaikalla
Kaasua ei vuodon vuoksi voi enää kuljettaa Balticconnector-merikaasuputken kautta, ja korjauksen arvioidaan kestävän kuukausia.
– Tämä on sitä reaktiota, josta Venäjä puhui, kun se kertoi reagoivansa Suomen Nato-jäsenyyteen.
Myös Norjassa on havaittu aiemmin rikkoutuneita tietoliikennekaapeleita. Kuinka turvassa Pohjoismaat ovat? Katso hybridiuhkien- ja turvallisuuspolitiikan tutkija Hanna Smithin vastaus artikkelin yllä!