Asikkalan järkyttävästä taksisurmasta on nyt kulunut runsaat kaksi vuotta. Taksinkuljettajana toiminut 19-vuotias Crista kuoli henkirikoksen uhrina ollessaan työvuorossa. Tappaja oli tekoaikaan 24-vuotias mies.
Rikospaikan haastattelussa Cristan isä Georg Porokara kertoo surutyön olevan yhtä kesken kuin aivan alussakin, mutta tyttärestä puhuminen auttaa häntä. Perheelle on tarjottu paljon apua.
– Itse en ole sellaisen puoleen kääntynyt, koska minä terapioin eri tavalla. Juttelen Cristasta paljon ihmisille ja otan asian esille, Porokara kertoo.
Crista sai surmansa 20. elokuuta 2022. 24-vuotias mies hyppäsi nuoren naiskuljettajan kyytiin Lahden torilla yöaikaan ja pyysi kyytiä kotiinsa Vääksyyn. Mies haki asunnoltaan veitsen sekä kuulapyssyn ja ajatti taksin sitten syrjäiselle sorakuopalle Asikkalan Salonsaareen.
Siellä mies pakotti oikeuden tuomion mukaan naiskuljettajan oraaliseen sukupuoliyhteyteen ja sormin tapahtuneeseen emätinyhdyntään. Naisen ruumiista taltioitiin myöhemmin siemennestettä. Mies aiheutti naisen kuoleman tapahtumien yhteydessä. Crista kuoli kuristamiseen.
Yöllä lähistöllä asunut naapuri oli kuullut kovaa huutoa.
– Cristan huuto oli kuulunut yössä. Todennäköisesti se on tapahtunut silloin, kun pahantekijä oli ottanut hänestä judokuristusotteen ja Crista on huutanut henkensä edestä. Näin kuvittelen, että pahantekijä on hätääntynyt ja halunnut hiljentää Cristan. Sitten mentiin tosi pahasti yli rajan, isä pohtii.
Lue myös: Asikkalan taksisurmasta syytetty etsi sopivaa taksia useammalta tolpalta ennen kuin löysi nuoren naiskuskin – näin mies selitti karmeat teot oikeudessa
Isä toivoisi apua tarvitsevien saavan sitä
Porokara pitää suurta lelukauppaa Helsingin Malmilla. Siellä hän myös tapasi nuorimman lapsensa Cristan viimeisen kerran kaksi viikkoa ennen tämän kuolemaa.
Isän lelukauppa oli iso osa myös Cristan elämää. Hän vietti siellä pienenä tyttönä paljon aikaa vanhempien erottua. Cristan äiti ja veli muuttivat Lahteen, mutta Crista jäi ensiksi asumaan isänsä luo puoleksitoista vuodeksi. Myöhemmin hän halusi asumaan äidin ja veljen luokse Lahteen.
– Ne hetket Crista oli täällä joka päivä. Isi haki hänet päiväkodista ja sitten olimme kuuteen asti täällä. Meillä oli kotona omat rutiinit. Crista halusi usein kavereiden luo leikkimään. Lisäksi kävimme kodin lähellä puistossa ja metsässä ulkoilemassa. Kaikki alueen koiranulkoiluttajat tulivat meille tutuiksi. Crista oli hyvin eläinrakas ja hän hankki myöhemmin itselleen omat kissat, isä muistelee.
Lue myös: Crista, 19, tapettiin työssään taksinkuljettajana – isä sai suru-uutisen puhelimitse: "Se oli kuin sähköisku, humahdus päässä"
Isä juttelee edelleen päivittäin Cristalle, erityisesti lelukaupassa ja metsässä. Isä on saanut parasta apua itselleen metsästä.
– Juttelen Cristalle ihan joka päivä. Sitä höpinää riittää. Meidän yhteinen tärkeä tekeminen oli mennä metsään sienestämään. Sieniretkillä ollaan edelleen Cristan kanssa yhdessä koko ajan. Cristan henki on joka paikassa missä minä olen, Porokara sanoo.
Isä on pohtinut paljon sitä, mitä surmayönä tapahtui. Miten tapahtumat etenivät ja millä tavalla tytär menetti henkensä. Tavallisesti Porokara näkee paljon unia, mutta Crista ei ole tullut kertaakaan kahden vuoden aikana isän uniin.
– Se on varmasti ihmisen turvamekanismi. Valveilla ajattelen Cristaa paljon ja olen kuvitellut, mitä siellä on tapahtunut tuona yönä.
– Jos teleporttaaminen olisi mahdollista, että voisin siirtää itseni ajassa taaksepäin, minä menisin tilanteeseen, jossa pahantekijä on nousemassa Cristan taksiin. Ottaisin hänestä kiinni ja sanoisin, että haetaanko sinulle apua. Se on kurjaa, että meillä on apua tarvitsevia eikä heitä saada avun piiriin, Porokara harmittelee.
Lue myös: Tämä tiedetään Asikkalan taksisurmasta ja epäillystä miehestä – nämä ovat suurimmat kysymysmerkit
Asikkalan taksisurma: Ymmärsikö nuoren naiskuskin kuristanut mies tekonsa? Tulokset julki tänään
Miehessä ei näkynyt katumusta
Poliisi tutki taksinkuljettajan henkirikosta pitkään. Tutkinnan aikana selvisi, mitä elokuisen yön aikana oli tapahtunut. Vasta oikeudessa uhrin perheelle selvisi tarkasti tapahtumien kulku.
Porokara oli paikalla oikeussalissa näkemässä tyttärensä tappajan.
– Miehen fyysisyys Cristaan nähden oli merkille pantavaa. Jos heidät kaksi olisi laitettu painimaan, siinä olisi ollut höyhensarja ja raskas sarja vastakkain. Miehen esiintyminen oli hyvin luottamusta herättävää. Epäilen, että hän piti tilanteesta vähän kummallisella tavalla. Siinä ei ollut katumusta mukana, joten se ei tuntunut kivalta ollenkaan, isä kuvailee.
Tekijän näkeminen oikeudessa herätti luonnollisesti tunteita uhrin läheisissä.
– Siinä oli vihan ja säälin sekamelskaa. Tunsin tosi paljon sääliä häntä kohtaan, että miten hänestä on tullut hän. Cristan kannalta olisi tietenkin ollut hienoa, että hän olisi jäänyt tulematta tähän maailmaan tai mennyt eri jengoille. Mietin mikä on se tekijä, että hän on tullut sellaiseksi.
– Minulle ei tullut murhanhimoisia ajatuksia häntä kohtaan ollenkaan. Cristalle on ollut tosi julma juttu, että näin kävi, isä sanoo.
Lue myös: Taksia ajanut nainen surmattiin Asikkalassa – näin Taksiliitto kommentoi kuljettajien turvallisuutta
Cristasta jäi lämpimät muistot
25-vuotias asikkalalaismies tuomittiin käräjillä naistaksikuskin taposta ja törkeästä raiskauksesta. Mies velvoitettiin korvaamaan uhrin omaisille kärsimyksestä ja hautauskuluista yhteensä runsaat 22 000 euroa.
Oikeudessa tekijä tunnusti aiheuttaneensa uhrin kuoleman, mutta kiisti teon tahallisuuden. Tekijä todettiin syyntakeettomaksi ja hänet passitettiin pakkohoitoon.
Porokaran mielestä on hyvä, että mies joutui hoitoon eikä vankilaan.
– On varmasti hyvä asia, että hän on poissa arkielämästä. Ettei hän vaan vahingossakaan toista tekoaan kenellekään toiselle.
Tyttärestään isälle on jäänyt erittäin lämpimät muistot.
– Crista oli kaikki muut huomioiva ja hyvin pidetty. Cristan ajatuksista ja ideoista tykättiin. Cristasta löytyi luovuutta, hän piirsi ja kirjoitti paljon. Jos minulla oli murheita tai huolia, Cristan kanssa pystyi aina keskustelemaan. Vaikka Crista oli nuori, hänellä oli älyttömän hyvät ja auttavat ajatukset.
Porokara toivoo voivansa omalta osaltaan auttaa vastaavan kokeneita. Sen takia hän myös haluaa puhua kokemastaan suuresta menetyksestä.
– Olisin toivonut, että Crista olisi saanut elää omanlaistaan elämää. Toteuttaa asioita, joihin kuuluvat onnen hetket ja murheet. Kun näin ei ole, haluan pitää Cristaa tällä tavalla hengissä, tällä tasolla.
– Muille saman kokeneille sanon, että pitäkää menehtyneet hengissä ajatuksissa ja puheissa. Kannattaa puhua, vaikka tekee kipeää.