Asunnonomistajia voi odottaa ikävä yllätys: Näin paljon yhtiövastike on kallistumassa ensi vuonna

8:09img
Katso myös Uutisaamun haastattelu marraskuulta: Kiinteistövero ja muut asumisen kustannukset harppaavat ylöspäin
Julkaistu 05.01.2023 20:56

MTV UUTISET – KAUPPALEHTI

Suomalaisien asunnonomistajien maksamat hoitovastikkeet voivat nousta Kiinteistöliiton arvion mukaan tänä vuonna tuntuvasti.

– Energian kallistuminen nostaa hoitokuluja erityisesti Helsingissä, Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero kertoo.

– Tälle vuodelle Helsingin kaukolämpö maksaa taas 20 prosenttia vuoden takaista enemmän. Vanhassa kerrostalossa lämmitys on 20–25 prosenttia kaikista hoitokuluista, joten jo yksin tuo tekee isoa vaikutusta.

Sähkö kallistunut merkittävästi

Sähkö on kallistunut merkittävästi, ellei taloyhtiöllä ole vielä voimassa vanhaa sähkösopimusta. Osalla niistä on voimassa vielä jopa koko vuoden 2023 edullinen määräaikainen sopimus.

– HSY-alueella myös veden hinta nousi noin 10 prosenttia. Rakennuskustannusindeksin ja kuluttajahintaindeksin nousut tuovat välillisesti lisää kuluja taloyhtiöille. Monet muutkin kustannukset ovat olleet noususuunnassa.

Lisäkulut enimmillään tuhat euroa vuodessa

Kauppalehti kysyi, miten paljon hoitovastike voisi nousta tänä vuonna 60 neliön asunnossa helsinkiläisessä kerrostaloyhtiössä.

Kiinteistöliiton arvio muutaman kymmenen vuoden ikäisen kaukolämmitteisen kerrostaloyhtiön hoitokulujen kasvusta vuodelle 2023 on alustavasti noin 10 prosenttia.

– Tuon ympärillä kulupaine kasvaa yhtiöstä toiseen. Kullakin yhtiöllä on omat kulurakenteensa, joten tarkat muutosarviot selviävät vain taloyhtiön tasolla. Tämä tekisi arviolta 50 euroa lisää kuluja kuukaudessa 60 neliöisessä huoneistossa, Kero kertoo.

Kerrostalon 100 neliön perheasunnossa hoitovastikkeen nousu iskisi vieläkin kovempaa.

– Sataneliöisessä kaukolämpötalon huoneistossa lisää kuluja tulee hieman runsaat 80 euroa kuukaudessa, ja vuodessa miltei tuhat euroa.

Kero toivoo, että talouskehityksen viilentyminen on edes hieman hillinnyt palveluiden hintojen nousua tälle vuodelle.

Tuoreimmat aiheesta

Omistusasuminen