Isä odotti Gazaan kaapattua poikaansa kotiin 8 kuukautta – kuoli vain tunteja ennen pojan vapautusta

1:02img
Katso video: Almog, 21, oli yksi Supernova-festivaaleilta siepatuista juhlijoista.
Julkaistu 09.06.2024 17:24
Toimittajan kuva

Heidi Asplund

heidi.asplund@mtv.fi

Israelissa juhlittiin lauantaina vapautettuja Hamasin panttivankeja. Operaatiossa Nuseiratin pakolaisleirillä Israelin armeija sai vapautettua neljä Supernova-musiikkifestivaaleilta lokakuussa kaapattua panttivankia.

Kaksi vapautettua Almog Meir Jan, 21 ja Noa Argamani, 26, olivat olleet Supernova-festivaaleilla juhlimassa. Andrey Kozlov, 27, ja Shlomi Ziv, 40, puolestaan työskentelivät tapahtumassa turvallisuuspuolella. 

Kahdeksan kuukauden odotuksen jälkeen omaiset pääsivät vihdoin halaamaan läheisiään. 

Almog Meir Janin isä ei kuitenkaan ollut paikalla, kertoo The Times of Israel.

Pojan kidnappaus oli kova pala

– Veljeni kuoli suruun. Hän ei saanut nähdä poikansa vapautumista. Hänen sydämensä pysähtyi edellisyönä, kertoo hänen siskonsa Dina Jan yleisradioyhtiö Kanin haastattelussa The Times of Israelin mukaan.

Yossi Jan oli odottanut epätoivoisesti poikaansa kotiin kahdeksan kuukauden ajan. Dina Janin mukaan hänen veljensä liimautui tv:n ääreen poikansa kidnappauksen jälkeen saadakseen tietää pienetkin tiedonrippeet pojastaan. 

Hän laihtui 20 kiloa ja eristäytyi muista. 

– Hän rakasti Almogia niin paljon. Hän ei halunnut nähdä ihmisiä. Kaikki olivat hänestä huolissaan, mutta hän ei pystynyt puhumaan kellekään, Dina Jan kertoo. 

Sisko yritti viedä ilouutista

Lauantaina Israelin armeija oli yrittänyt saada Yossi Janiin yhteyttä kertoakseen tämän pojan vapauttamisesta, mutta he eivät olleet tavoittaneet häntä. 

Niinpä he soittivat tämän siskolle, joka riensi kertomaan ilouutista yksin asuvalle veljelleen.

– Ajoin kuin hullu. Koputin oveen ja huusin Yossi, Yossi, Yossi, mutta hän ei vastannut. Hänen ovensa oli auki ja näin hänen nukkuvan olohuoneessa. Huusin Yossi, mutta hän ei vastannut. Hän oli kuollut, Dina Jan muistelee.

Hyökkäykset vaatineet paljon uhreja

Hamasin johtamassa hyökkäyksessä lokakuussa kuoli 1 200 ihmistä ja otettiin 251 panttivankia. Israelin mukaan Gazan puolella on vielä 116 panttivankia. 

Israelin armeijan joukot ovat saaneet vapautettua yhteensä seitsemän panttivankia. 60 kidnapatun tiedetään kuolleen. Heistä kolme kuoli, kun omat joukot luulivat heitä Hamasin taistelijoiksi. 19 ruumiit on saatu Israelin puolelle.

Israelin vastahyökkäyksessä on kuollut lähes 37 000 palestiinalaista. 

Neljän panttivangin vapautusoperaatiossa lauantaina kerrotaan kuolleen yli 200 palestiinalaista. Vielä ei ole tiedossa, kuinka moni kuolleista oli siviilejä. 

Lue myös: Hamas: Ainakin 210 ihmistä kuollut Israelin iskuissa Nuseiratin pakolaisleirillä

Neljä Hamasin lokakuussa festivaaleilta sieppaamaa panttivankia on pelastettu, sanoo Israel

Humanitaarista apua kuljetettu jälleen Gazaan väliaikaisen laiturin kautta

YK:n Guterres tuomitsi Israelin koulu-iskun Gazassa

Gazasta on vaarassa syntyä merkittävä uusi terrorismin kasvualusta

Israelilainen ensihoitaja löytynyt kuolleena – ei ollutkaan Hamasin panttivankina

EU vaati Israelia lopettamaan iskut Rafahin alueelle välittömästi

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota