Räjähdyksen runtelemalla Beirutilla on edessä runsaasti haasteita tulevaisuudessa. Taloudellisen ahdingon lisäksi maan koronavirustilanne voi synkentyä nopeasti.
Suomen Punaisen ristin alue-edustajana Lähi-idässä toimiva Kaisa Rouvinen arvioi MTV Uutisille, että Libanon tulee tarvitsemaan kansainvälistä apua räjähdyksen aiheuttamien seurauksien selättämiseksi.
Maan taloudellinen tilanne on ollut hankala jo pitkään. Rouvisen mukaan valtion kassa on tyhjä ja perheiden elintaso on laskenut.
– Kaupungin jälleenrakennus tulee maksamaan aivan mielettömästi. Libanon ei selviä siitä yksinään ainakaan muutaman vuoden tähtäimellä.
Lue myös: MTV seuraa: Yli 100 kuollut ja tuhansia loukkaantunut voimakkaassa räjähdyksessä Beirutissa – ulkoministeriö ei ole tavoittanut kaikkia suomalaisia
Akuuttia apua tarvitaan
Rouvinen antaa kiitosta siitä, että Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tapahtuneeseen räjähdykseen on reagoitu kansainvälisellä tasolla nopeasti.
Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja -järjestön Libanonin edustaja Jonathan Whittallin mukaan järjestö selvittää parhaillaan, kuinka vaikeissa olosuhteissa olevia ihmisiä pystytään auttamaan.
Järjestö muun muassa lahjoittaa tarvikkeita ja selvittää, voidaanko jatkoleikkauksia tarvitsevia potilaita siirtää järjestön sairaalaan.
– Välittömästi sen jälkeen, kun räjähdys tapahtui, jotkut kollegoistamme lähtivät sairaaloihin selvittämään, voisivatko he auttaa lääkäreitä ja hoitajia tilanteen keskellä, Whittall kommentoi MTV Uutisille annetussa lausunnossa.
Akuutin avun lisäksi Rouvinen peräänkuuluttaa myös pidemmän aikavälin avun tarvetta.
– On ihan selvää, että kun kyseessä on näin massiivinen katastrofi, siellä tarvitaan ulkopuolistakin apua. Varmasti siellä toivotaan, että tähän löytyisi kansainvälistä solidaarisuutta.
Kollegojen kodit tuhoutuneet
Rouvinen on asunut Beirutissa jo yli vuoden ajan. Koronavirusepidemian myötä Rouvinen joutui kuitenkin palaamaan takaisin Suomeen maaliskuun lopussa.
Suomen Punaisella ristillä ei ollut räjähdyksen hetkellä työntekijöitä Beirutissa. Uutiset kansainvälisten kollegoiden tilanteesta tuhoutuneessa kaupungissa ovat kuitenkin saavuttaneet suomalaiset työntekijät.
– Täytyy olla varovainen, ettei tässä turhaan soittele tai häiritse tilannetta. Mutta kyllä meillä ihan hyvin kulkee informaatio.
– Tilannearviota on tehty ja punaisen ristin työntekijöiden koteja on tuhoutunut. He ovat tilapäismajoituksessa.
Suomen Punainen risti on tehnyt työtä Lähi-idän alueella jo pitkään. Toimintaa on Libanonin lisäksi myös esimerkiksi Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä.
Rouvinen uskoo, että maassa vallitseva, ihmisten välinen yhteisöllisyys tulee auttamaan paikallisia tulevaisuudessa.
– Tietysti libanonilaiset ovat eläneet niin monen ikävän vaiheen läpi, että siellä tällaista toipumisen kykyä varmasti on hyvin paljon. Siellä myös yhteisöllisyys on vahva.
Suojavarusteista puutetta
Akuutin hädän lisäksi Rouvinen on huolissaan myös maan koronavirustilanteen tulevaisuudesta. Libanonissa on vahvistettu tähän mennessä yli 5000 koronavirustartuntaa. Kuolemia on raportoitu 65.
– Kun tulee tällainen yllätys, nämä muut perusasiat voivat unohtua.
Rouvinen pelkää, että tartunnat voivat levitä helposti esimerkiksi kotinsa menettäneiden ihmisten tilapäisissä majoituksissa. Paikalliset viranomaiset ovat arvioineet, että räjähdys jätti kodittomaksi ainakin 300 000 ihmistä.
– Kyllähän tässä on riskinä se, että tautitapaukset lisääntyvät. Väistämättä tässä joudutaan asumaan yhdessä ja lähekkäin tilapäismajoituksessa.
Pulaa tulee Rouvisen mukaan olemaan esimerkiksi suojavarusteista, joita terveyden alan ammattilaiset tarvitsevat työssään jatkuvasti.
– Kaikkia ihmisiä pitäisi hoitaa suojavarusteiden kanssa. Nyt jo näkee mediakuvissa, että sieltä on varsinaisen henkilökunnan suojavarusteita vähemmän käytössä.