Libanonissa koetaan nyt paitsi pelkoa ja epävarmuutta, myös lamaannusta jälleen uuden kriisin edessä.
Näin kertoo psykologi Nina Lyytinen. Puolitoista viikkoa sitten maahan saapuneen Lyytisen mukaan tässäkin ajassa pelko, turvattomuus ja varuillaan olo ovat lisääntyneet.
Tilanne Libanonissa on kärjistynyt Israelin ja äärijärjestö Hizbollahin konfliktin kiristyessä. Ensin maassa nähtiin Hizbollahin viestintälaitteiden räjähdyksiä, joiden tekijänä on laajasti pidetty Israelia. Viimeisen viikon ajan Israel on tehnyt maahan kiivaasti ilmaiskuja.
Lyytinen on Libanonissa tekemässä vapaaehtoistyötä palestiinalaispakolaisten parissa Psykologien sosiaalinen vastuu -järjestön kautta.
Lue myös: Jo lähes miljoona paennut Israelin iskuja Libanonissa – MTV seuraa
Vuodesta 2008 asti vapaaehtoistyömatkoja Libanoniin tehneen Lyytisen työ on ollut aiemmin ensisijaisesti palestiinalaisten perheneuvola-, päiväkoti- ja sosiaalityöntekijöiden kouluttamista. Tänä vuonna se on tilanteen kriisiytymisen myötä painottunut heidän psykososiaaliseen tukeensa. Lyytinen on tavannut myös Israelin iskuja paenneita libanonilaisia, joita on hakeutunut muun muassa palestiinalaispakolaisten leireille.
Libanonissa elää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n arvion mukaan noin 250 000 palestiinalaispakolaista.
Kriisien kerrostumaa
Libanonin lähihistoriasta löytyy useita kriisejä ja traumaattisia tapahtumia. Esimerkiksi edellinen sota Israelin ja Hizbollahin välillä käytiin vuonna 2006.
– Nuoret aikuiset kuvaavat esimerkiksi sitä, että vaikka he ovat olleet silloin lapsia, ne pommitusten äänet palaavat mieleen, kun he kuulevat niitä nyt, Lyytinen sanoo.
Libanonin hallinto on hyvin heikoissa kantimissa, ja valtavan talouskriisin seurauksena lähes puolet maan väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Tuoreessa muistissa on myös esimerkiksi vuoden 2020 Beirutin satamaräjähdys.
Viimeisimpänä pelkoa ja huolta on Libanonissa kasvattanut viime syksynä alkanut Gazan sota.
Lue myös: Suomalaistutkija Beirutista: Johtajan kuolema ei heikennä Hizbollahia merkittävästi – tämä mies voi olla seuraaja
– Ihmisillä on kokemus, että gazalaisia systemaattisesti tapetaan. Palestiinalaisilla ja libanonilaisilla on täällä olo, että he ovat seuraavat, Lyytinen sanoo.
Rutiineja ja yhteisöllisyyttä
Sekä libanonilaisten että Lyytisen pitämiin työpajoihin osallistuneiden palestiinalaisten keskuudessa on noussut psykologin mukaan esiin suurta vihaa ja surua siitä, että maa tuhotaan.
Palestiinalaispakolaiset ovat voineet joutua lähtemään pakoon pakolaisleiristäkin.
Kun ihmiset käyvät läpi näin suuria ja vakavia kriisejä, miten heitä voi auttaa jaksamaan?
– Minun tärkein tehtäväni on oikeastaan kohdata ja kuunnella ihmisiä, olla läsnä, Lyytinen sanoo.
Hän pyrkii myös antamaan ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa niihin asioihin, joihin he voivat vaikuttaa. Kyse voi olla hyvin pienistäkin asioista, kuten taukojen aikataulusta.
Kriisin keskellä jaksamista auttaa Lyytisen mukaan arjen rutiinien ylläpito, jos se on vielä mahdollista. Toinen tärkeä selviytymistä tukeva asia on yhteisöllisyys. Toisten auttamista näkyykin Lyytisen mukaan Libanonissa nyt paljon.
Työpajoissaan Lyytinen on teettänyt myös esimerkiksi hengitysharjoituksia, joilla kehon vireystilaa saadaan hetkeksi laskettua. Myös leikki ja sitä kautta nauru ovat olleet työpajoissa läsnä.
– Ihmiset ovat kokeneet tosi tärkeänä, että hetkeksi unohtuu se ympäröivä maailma.
Kaikissa Lyytisen tapaamissa ryhmissä on tulevaisuutta mietittäessä noussut esiin myös toivo.
– Se on yksi tärkeä asia selviytymisen kannalta.