Abba-muusikoiden säveltämä Chess-musikaali saa Suomen kantaesityksensä 8. syyskuuta.
Abba-miesten musikaali nähtiin Svenska Teaternissa myös vuonna 2012. Katso yllä pääosan tuolloin näytelleen Maria Ylipään haastattelu!
Abba-muusikko Benny Andersson vieraili elokuussa Helsingin keskustassa Svenska Teaternilla katsomassa Chess-musikaalin orkesteriharjoitusta, jossa koko orkesteri ja näyttelijäkaarti ovat mukana.
Andersson oli erittäin vaikuttunut näkemästään.
– Tämä sujui mielestäni yli odotusten. Olen todella tyytyväinen. Tällaisia tulisi kaikkien teattereiden olla, Andersson toteaa Svenska Teaternin sivuilla julkaistussa haastattelussa.
Kahdeksan vuotta sitten Andersson omisti paljon aikaa Svenska Teaternille Kristina från Duvemålan harjoitusten merkeissä. Chessin parissa työskentely houkutteli hänet takaisin.
– Svenska Teaternilla on iso paikka sydämessäni. Tämä on todella upea pieni teatteri. Täällä pääsee niin lähelle näyttämön tapahtumia.
Chess on kolmas Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin tuotanto, jonka Svenska Teatern tuo näyttämölle. Mamma Mia! tuli äskettäin päätökseensä Helsingissä.
– Pidän tietenkin molemmista esityksistä. Mamma Mia! on todella hieno musikaali, mutta omasta näkökulmastani ja musikaalisesti pidän kyllä enemmän Chessistä.
Kun Anderssin ja Ulvaeus kuulivat Maria Ylipäätä ensimmäisen kerran, he olivat todella ihastuneita. Nyt Ylipää tekee lavalla Florencen roolin.
– Kyllä, se on iloa korville. Olen yhä vaikuttunut Maria Ylipäästä. Kun hän laulaa, se vaikuttaa niin helpolta, eikä Chess todellakaan ole helppoa laulettavaa.
Lähde: Svenska Teatern